Kiina, osa LOPPU

2 kuukautta Kiinassa (56 pv jos tarkkoja ollaan) meni aivan liian nopeesti! Sinne vois helposti ottaa 6 kuukauden viisumin ja siltikaan ei nakisi koko maata. Niin monta eri reittia menna maa lapi, ristiin ja rastiin, ja mina otin vain yhden niista.

Litangin jalkeen matka vuorilta alaspain jatkui Xianchingmeniin vain yhdeksi yoksi, josta otettiin bussi kohti Zhongdiania (paremmin tunnetaan Shangri La:na). Aika tylsa paikka, hurjan paljon lansimaalaisia on muuttanut sinne ja perustanut outdoor-bisneksia jne.
Viihdyttiin Swaanin kanssa siella pari yota. Tavattiin eras suomalaisnainen siella (sen kanssa hengaillessani tajusin taas kaikki syyt miks ikina halusin pois suomesta....) joka meidan kanssa hengaili Shangri Lassa.
Toisena paivana vuokrattiin pyorat, ja poljettiin kaupungin ulkopuolella sijaitsevalle (kuivuneelle) jarvelle. Kaameita kilometrin pituisia ylamakia matkalla, pyoran talutusta lehmien keskella pellolla jotta ei tarvinnut matkaa 5 euron sisaanpaasymaksua. Kiinalaiset on kylla eri tyyppeja sisaanpaasymaksuissa. Kaikkialle pitaa aina maksaa ja paljon. (kuka haluaa ylipaatansa maksaa siita etta nakee kuivuneen jarven? welcome to China)
Kylla pyoraretkelta loytyi myos paljon nakemisen arvoisia pikkukylia ja kauniita, kauniita kasinrakennettuja, valtavia tiibetilaistyylisia taloja.

Shangri La:sta haluttiin lahtea aika nopsaa kohti Lijiangia, joka ei kylla suuria luvannut. Taas luvattiin tunnelmallista vanhaa kaupunkia (vanha kaupunki on hieman kauempana kaupungin ns. uudesta keskustasta ja on ymparoity kivimuurilla), mutta ei se ihan sita ollutkaan. Koko paikka oli taynna kiinalaisturisteja (kuulemma eniten vierailtu turistipaikka Kiinassa, voittaa jopa muurin), ylihinnoitettuja ravintoloita, samannakoisia ja samoja tavaroita myyvia turistikauppoja ja samannakoisia kujia (lieko taman takia etta olinkin eksyksissa koko ajan....).

Swaan halusi lahtea tekemaan Tiger Leaping Gorge-trekkauksen (jonka takia ihmiset yleensa pysahtyy Lijiangiin), ja mun suunnitelma oli lahtea yksin jatkamaan matkaa parin paivan sisaan. Vuokrattiin suominaisen kanssa pyorat ja mentiin about 12km paassa olevaan pikkukylaan, Baishaan,paivaksi. Kyla on kuuluisa Dr. Hosta, maailmankuulusta parantajamiehesta. Mekin sita mentiin tapaamaan, ja kateltiin moneen otteeseen. Saatiin lukea monta lippuslappusta kyseisesta miehesta suomeksi ja englanniksi, mita kaikkea se on elamassaan saanut aikaseksi.

Samaisena iltana sain puhelinsoiton oudosta numerosta (yleensa en vastaa, silla ne on yleensa jotain kiinalaisia, jotka haluaa kaupata jotain. kai?). Talla kertaa kumminkin vastasin ja se oli.. Betti!!! Se oli samassa retkimajassa yota kuin Swaan! Swaan oli vaan mennyt kysymaan silta ja Tomilta "Tunnetteko te Sofiaa?" ja niin ne oli saaneet tietaa etta oon siella. Ne oli myos olleet vailla tekemista edellisena paivana, ei vaan oltu tiedetty toistemme olemassaolosta.
Jain niiden takia Lijiangiin yhdeks ylimaaraseks paivaks ja voi hemmetti. Oli niin ihanaa saada kunnolla rutistaa jotakuta, puhua palattaa suomea jonkun kanssa jonka tuntee ja vaan hegata. Se paiva oli liian lyhyt.

Dali.... voi elama. Mun odotukset Dalia kohtaan ei olleet minkaanmoiset. Olin kuullut, etta se on samanmoinen 'vanha- ja uusi kaupunki'- kuin Lijiang mutta.. vaarassa olin!
Saavuin hostellille, ja ensimmaisen 30 min aikana mulla oli ollut syvalliset keskustelut hostellin omistajan Jielinin kanssa. Keskusteltiin meditaatiosta, joogasta, elaman arvoista ja kaikesta mahdollisesta. Ilma oli lammin ja ilmapiiri samanmoinen.
Dali oli kaikella tapaa taydellinen paikka rauhoittumiselle edellisten viikkojen nopeiden paikanvaihtojen jalkeen. Siella on paljon lansimaalaisia, jotka ovat matkustaneet, mutta rakastuneet paikkaan ja paattaneet jaada. Paljon kiinalaisia, jotka on kokeneet burn outin, ja loytaneet rauhan Dalissa. Koko viikon ajan mulla oli hymyily-olo. Onnellisuus ja rauha! Kaikki jotka ovat saaneet viesteja/postikortteja Daliviikolta, miettivat varmaan, etta mita Kiina on mulle tehnyt.. Ei Kiina, vaan Dali.

Tapasin paljon mielenkiintoisia ja ihania ihmisia. Swaan tuli Daliin paiva mun jalkeen, ei paasty eroon toisistamme vielakaan :------D
Hostellilla oli Margot, 28v australialaisnainen jonka kanssa tulin juttuun todella hyvin. Se opiskelee joogaopettajaksi (sen takia olikin Kiinassa, se oli ollut kuukauden kestavalla joogakurssilla). Sain olla sen ensimmainen oppilas!! Aamujoogatunti hostellin katolla aamuauringon paistaessa, voiko paiva alkaa paremmin? Toisena aamuna tehtiin auringon noustessa (klo 7) tunti Tai Chi:ta Jielinin johdolla kaupungin muurilla, vain me kolme. Sen jalkeen pienet nokkaunet ja viela joogatunti paalle.

RUOKA. Voi elama. Dali oli taynna ihania lankkariravintoloita, ja se olikin eka kerta koko matkan aikana kun hemmottelin itseani. Loydettiin avokadoravintola, josta sai maailman parasta taysjyvaleipaa avokadolla. Nautittiin sita aika monta kertaa viikon aikana. Toinen lempparipaikka oli luostarin kautta yllapidetty ravintola, jossa 70sentilla sai syoda niin paljon kuin halusi. Kaikki tarjottu ruoka oli vegaanista, ja yleensa oli riisia +4 eri kasvisvaihtoehtoa paalle.

Dalissa tapasin myos hollantilaispariskunnan, jotka asuvat Australiassa, ja he antoivat paljon vinkkeja tyonhakuun Australiassa. Ja antoivat myos yhteystietonsa, jos satun huudeille, he voivat auttaa tyonhaussa jne.
Tapasin myos ihanan, ihanan suomalaistyton Tuulin. Oikea luonnonlapsi. 6.12. nahtiin baarissa, se hyppas kaulaan koska oli innoissaan toisesta suomalaisesta. Tultiin loistavasti juttuun ja seuraavana aamuna se vei mut ja Swaanin aamupalalle ihanaan paikkaan, jossa sain maailman parhaita pannukakkuja ja tuoreita mansikoita.

Swaan lahti seuraavana paivana laheiseen luostariin, jonne ne ottaa halukkaita aina viikoks kerrallaan opiskelemaan Kung Futa. Tuuli kertoi kyseisesta paikasta. Ma jain Daliin hengaamaan Margotin kanssa ja yksikseni.
Swaan tuli muutaman paivan paasta takaisin, silla oli mahaongelmia siellaollesaan. Kuten myos mulla. Mahaongelmat oli jatkuneet Litangista asti, enempivahempi koko aika. Muutama paiva parempana ja sitten taas huonompaan suuntaan.
Edellisena iltana, ennen tarkoituksenmukaista lahtoa Kunmingiin, ma sain ruokamyrkytyksen. Kai. Oksensin 4 kertaa koko yon aikana, ja sain juosta vessassa koko aikan. Seuraavana paivana en noussut sangysta koko paivana, enka saanut alas muuta kuin pari paistettua kananmunaa. Olo oli kaamea.

Sita seuraavana paivana matka kumminkin jatkui kohti Kunmingia. Siella oli kylma, kaupunki oli iso ja olo vielakin huono. Kaikki ainekset siihen, etta en tykkaa koko kaupungista. Ainoa syy koko kaupungissa oloon oli se, etta halusin hakea valmiiksi Thaimaa-viisumin. Ja sehan onnistui. Mahdollisuus 2 kuukauden oloon nyt siis Thaimaassa! Swaanin selka niksahti, joten se sai juosta laakarilla sen kanssa. Mina taasen annoin periksi ja menin laakarille mahani kanssa. Kaikenmoiset testit otettiin, mutta ei loytynyt mitaan. Sain kolmea erilaista laaketta, joiden pitaisi auttaa. Annettiin Swaanin kanssa piristyksena meille muutama tunti H&M:lla. Ostin vain T-paidan ja pitkahihaisen, jota tarvitsin!! Saalittavaa, mutta. Oli semmoiset turhautuneisuusolot kaupungin ja oman voinnin takia, etta.

Viimeisena iltana Kunmingissa ollessani tapasin Nicolasin, Costa Ricalaisen miehen joka asustelee Chiang Maissa. Alettiin keskustelemaan Laosista ja Thaimaasta, ja se kertoi mulle maailman kauneimmasta paikasta, Luang Prabangista Laosissa. Se mietti myos, etta miten menee takaisin Chiang Maihin. Kuunneltuani sita koko illan, paatin etta meen Laosin kautta Thaimaaseen. Miksi ei? Mulla on aikaa, ja se on itseasiassa halvempi vaihtoehto kuin menna Jinghongista suoraan Thaimaaseen speedboatilla.

Matka jatkui Jinghongiin, jossa VIHDOIN JA VIIMEIN oli lammin. Pystyi kulkemaan T-paidassa kadulla, ilalla tarvitsi vain villatakin siihen paalle. Maha jaksoi jatkaa oikutteluaan. Aloitin malarialaakityksen. Lariamia kerran viikossa naamaan. Ei ole viela ainakaan tullut hallusinaatioita tai ylikamalia painajaisia, joita se pahimmillaan voi aiheuttaa.

Kun saavuin Jinghongiin, ei ollut mitaan hajua missa suunnalla olin. Oli vain kartta, josta en ymmartanyt mitaan ja hostellin osoite. Kysyin eraalta miehelta apua, joka ei puhunut sanaakaan englantia. Parilta eri ihmiselta kysyttyaan, han kekusteli eraan kiinalaistyton kanssa joka oli juuri lahdossa skootterilla johonkin suuntaan. Tytto osoitti tarakkaansa tarkoittaen, etta hyppaa kyytiin. Niin mina tein! Ja han veikin minut hostellin ovelle asti, eika suostunut ottamaan rahaa eika mitaan muuta. Halusi vain nimen ja puhelinnumeroni, ja elekielella sanoi etta soitellaan. Ei meilla kylla yhteista kielta ollut, mutta hyvin se onnistui. Ihana tytto.

Jinghongiin saapui paivaa myohemmin Franzi, ihana saksalaistytto. Hippiainen, boheemi ja monella tapaa samahenkinen ja samallalailla-ajatteleva kuin mina. Hetken juteltuamme tajuttiin, etta meilla on samanmoiset suunnitelmat Kiinan suhteen, ja meidan viisumikin menee umpeen suurinpiirtein samaa aikaa. Parin paivan Jinghongissa olon jalkeen otettiin bussi Mengluniin, josta oli tarkoitus jatkaa matkaa pikkukyliin sen ymparilla.
Oltiin 10 min bussiasemalla, ja kun bussiaseman neiti ei osannut meille kertoa mitaan kivoja kylia ymparilla, paatettiin ottaa suoraan bussi Menglaan, etela-Yunnanin osaan.
Oli aatonaatto, kun sinne saavuttiin. Ensimmaista kertaa muutamaan viikkoon mulla oli ruokahalua syoda. Juhlittiin sita tofulla ja oluella.

Ja yhden paivan jalkeen, Menglassa oltuamme, paatettiin ettei haluta jaada sinne. Tutkittiin Laosin karttaa, ja paatettiin etta aattoaamuna matka alkaa kohti Luang Prabangia......