En oo ihan täysin vielä ymmärtänyt sitä, että oon lähdössä kolmen viikon sisällä.

Tuntuu kuin oisin ollut sumussa viime viikot. Kaikki viikonloput on kuluneet töissä (hemmetin pikkujoulukänniääliöt), ja suurin osa viikoistakin. Hieman juhlimista, villasukkien tehokutomista, joululahjojen värkkäämistä.. Kaiken tämän ansiosta matkan ajattelu on jäänyt hieman taka-alalle.. JA SILTI se on joka päivä ollut mielessä.

Mun on tehnyt mieli pakata ja purkaa rinkan sisältö joka päivä.. Suunnitella, mitä vaatteita otan mukaan, löytää paras kuulakärkikynä päiväkirjan kirjoitusta varten, leikata ja liimata postikortteja, karsia tavaraa, hamstrata huiveja, mitä vain!
Mä kaipaan reissussaoloa. Janoan uusia seikkailuja. Haluan lähteä.

Viimisen viikon ajan Kokkolassa on ollut -25C, joka on tehnyt lämpimän ilman kaipuun vielä suuremmaksi...



( I haven't realized it yet, but I'm leaving from Finland in about 3 weeks.

I feel like I've been in a fog for the past few weeks. Working, partying a bit, knitting, making things for christmas.. Because of all this, I haven't thought about my trip a lot. And yet still it has been on my mind every single day.

I would like to pack and unpack my backpack every day. I'm aching to leave. Graving for new adventures. Longing for a warm weather. It has been around -25C for the past week in Kokkola, and when it's that cold.. well, I'm not leaving the appartment.)

on niin helppoo olla onnellinen

Olen Suomessa. Kotona.

Tuntuu kodittomalta, vaikka on kotonaan. En osaa asettua tänne täysin.
On kulunut melkein 4 kuukautta siitä, kun katsoin Paharganj-tietä Delhissä hostellin katolta, ja mahanpohjassa oli suuri jännityksen tunne siitä, että "KOHTA. MINÄ. OLEN. SUOMESSA.". Jännitti ja odotutti.

Oli outoa palata. Oli kylmä (+25C), oli autiota (missä ne KAIKKI ihmiset olivat?), oli niin paljon vihreää ja niin paljon luontoa, ja niin puhdasta ja niin paljon valittavia ihmisiä. Oli hiljaista. Tuli heti ikävä Intian kaoottisuutta - makuja, hajuja, liikenteen melua, sekä ihmisten huutoa. Hymyileviä kasvoja. Välittömyyttä.

Olen ollut onnellinen Suomessa. Yksi syy siihen on ehkä se, että olen koko ajan tiennyt, että en tule jäämään, asettumaan. Suomi on ollut vain välipysähdys matkalla. Hieman pitempi sellainen. Saanut rauhassa miettiä, mitä oikeasti haluaa tehdä. Ja se halu on osoittanut takaisin maailmalle.

Lähden näillä näkymin tammikuussa. Käyn Saksassa ja Espanjassa ennen lentoa Thaimaahan, josta matka jatkuu takaisin Myanmariin (<3) ja ehkä myös Indonesiaan. Lento Australiaan on jo varattuna, ja se tulee olemaan huhtikuun lopulla.

Olen kotona tehnyt töitä ravintolassa ja baarissa, ja löytänyt siitä oman alan itselleni. En olisi ikinä arvannut, että minä olisin asiakaspalvelija-ihminen, mutta rakastan työtäni !! Mutta ei, opiskeluinto alaa kohtaan ei ole syttynyt - ainakaan vielä. Nautin nyt vain siitä työnteosta!
Ja näitä töitä riittää myös Australiassa (jossa he maksavat parempaa palkkaakin kuin Suomessa), joten tässä yksi suuri syy, miksi nokka suuntautuu kohti sitä maata!

Elamaa ashramissa ja onnellisuutta

15.paiva astuin sisalle Sivananda Yoga Vedanta Centeriin, Neyya Damin kylapahasessa, Trivandrumin lahella.
Ashramin paivarutiini:

0520 HERATYSHERATYSHERATYS
0600 SATSANG
0730 AAMUTEE
0800 ASANA CLASS
1000 BRUNSSI
1100 KARMA YOGA
1230 OPTIONAL CLASS
1330 TEATIME
1400 LECTURE
1530 ASANA CLASS
1800 DINNER
2000 SATSANG
2200 SILENCE

voin kertoa, etta tuo aamuheratys otti hieman tiukille, eika siihen ihan kahden viikon aikanakaan tottunut.. silloin talloin toisinaan otettiin omaa lomaa aamuhoilaamisesta ja meditaatiosta, ja nukuttiin aamuteehen asti. Joskus tultiin tokkimaan puoli kuudelta kylkeen ja sanomaan "Good morning!" hymynaamalla, ja tama nainen sai kylla monenmonta vihaista katsetta osakseen.

Nautin joogasta suuresti, ja se on kylla jotain, jota haluan jatkossakin tehda. 56 tuntia joogaa kahden viikon aikana, nelja tuntia paivassa oli ihanaa. Oli huippua tehda jotain kropalla kaikkien naitten lusmukuukausien jalkeen, ja odotan kylla hurjasti, etta paasee taas Pumppiin ja Combattiin hikoilemaan!!

Aamu- ja iltasatsangit olivat siis chanting (Hare Krishnan lauleskelua) ja meditaatiota. Ruoka ashramissa oli TAIVAALLISTA. Kokkauksessa ei saa kayttaa sipulia, valkosipulia, tulisuutta eika muita voimakkaita mausteita (nama vaikeuttavat ajatuksia meditoidessa), eika myoskaan oljya. Maitotuotteita he kayttavat, mutta muuten kasvislinjalla.

Tapasin kivoja ihmisia, sain hyvia vinkkeja elamaan, mutta ei musta hindua siella tullut vaikka Hare Krisha-kipaleet paassa soi vielakin paivittain. Toisen viikon puolessavalissa oli viela mielessa, etta voisin hengailla siella pitempaankin, joogan takia, mutta se innostus sitten vaihtui siihen, etta odotti jo poispaasya. Oli hieman liian hihhulimeininkia loppujenlopuks mun makuun, enka halua olla paikassa, jossa kaikesta tuosta on tehty niin bisnesta.


Ashramista lahdin Kochiin, ihanaan pikkupaikkaan, jossa meilla oli treffit Amyn ja Sarahin kanssa (molemmat tytot olin tavannu ashramissa). Ne oli molemmat saaneet tarpeekseen jo muutama paiva ennen 'virallista' paatospaivaa.
Eipa me mitaan ihmeellista tehty. Mina yleensa eraakkoonnuin, kavelin ympariinsa, tarkkailin ihmisia ja paikkoja, valokuvailin.. Syotiin parasta Masala Dosaa ja nautittiin pikkukaupungin rauhallisuudesta.

Mina paasin myos aloittamaan urani Bollywoodissa!! Meidan hostellille tuli yks ukkeli eraana paivana ja sanoi, etta ne tarvii ulkomaalaisia niitten filmiin. En tienny missa tytot oli, eika mulla ollut mitaan tekemista, joten lahdin sen matkaan. Hengattin eraan ranskalaisnaisen kanssa siella muutama tunti, ja kaikki mita paastiin tekemaan, oli kavella pari kertaa kohtauksen lapi ja istua ravintolasa. Mut saatiimpa kymppi vaivanpalkkaa ja chapatteja iltaruuaks!

Pari paivaa sitten saavuin Mumbaihin. Junamatka oli taasen huippu. Mun loossi oli taynna kivoja ihmisia. Oli eras nainen Keralasta, joka asuu Delhissa, ja se sanoi etta voin tulla sen luokse Delhiin ennenkuin lennan takaisin Suomeen. Se myos maksoi kaikki mun ruoat ja chait junamatkan aikana (kieltaytyminen ei ikina auta intialaisten kanssa kun ruoasta tulee puhe). Olin matkalla juna-asemalle kun huomasin, etta juna lahtee 13:10 eika 14:10, ja mulla oli 9 minuuttia junan lahtemiseen, ja lompakossa 100rs.

Oon ollut vahan kuumeisena ja nuhasena taalla, joten oon ottanut aika rauhallisesti. Kavellyt vahan katuja ympariinsa, ostanut junalipun Delhiin ja kaynyt leffassa (Bollywood-leffojen kotikaupunki).. Kavelin pari paivaa sitten parturin ohi illalla, ja astelin sisalle! Mies onneksi puhui englantia, mutta ei tasta kumminkaan 100% tullut sita mita halusin. Mohikaani mulla nyt kumminkin on, ja jos ihmiset ennen kaantyivat katsomaan mun huulikorua, niin.. Nyt jokaikinen intialainen kaantaa paansa ainakin 2krt, kertoo musta kaverilleen ja ehka hieman naurahtaa. Oon myos saanut kehuja jopa 70-vuotiailta papparaisilta mun tukkatyylista!  Kylla tulee olemaan outoa astella Suomessa kadulla, kun ainutkaan ihminen ei kato kahta kertaa (jos ne nyt ees kattoo silmiin maantuijottelultaan).

9.6. otan junan Delhiin, josta jatkan 12 hj odottelun jalkeen junalla Kathdogamiin, josta menen viela 12 km eteenpain Dogaon-nimiseen kylaan.. Saan kavuta tunnin verran vuorelle, jossa loydan itseni luomufarmilta, jonne olen lupautunut jaamaan ainakin kahdeksi viikoksi. Ja jos pidan paikasta ja ihmisista, aion olla siella pitempaan.

Varasin myos lennon Suomeen, ja rantaudun sinne elokuun aikana! Tama on ainut tieto, jonka minulta saa sen suhteen nyhdattya. 
En ois pari kk sitten uskonut, kuinka innoissani voisin Suomeenpaluusta olla. Kaipa se on tieto siita, etta sielta saa lahtea heti kun silta tuntuu! Ootan vaan kaikkien ihmisten nakemista hurjasti, ja vajaan vuoden matkaamisen jalkeen tuntuu mahtavalta saada viettaa hetki paikassa jossa on hyva olla, ja on kaikkien ihanien ymparoimana. Mutta talla hetkella ei tarvi kipristella kahta vuotta, toisinkuin Unkarin jalkeen, se tieto lohduttaa.

surffaajapoikia ja joogaa

Istun koneen aaressa Trivandrumin kaupungissa, Keralassa.

Viimisen viikon vietin luksushuoneessa Kovalam-rannalla, jonka sain 200 rupin pilkkahintaan, kiitos OFF-sesongille. Oikeesti huoneesta sais pulittaa ainakin kolminkertaisen hinnan. Hemmottelin itseani paikallisella ruoalla (30rs), tein kavelyita rannalla (joka oli yhta kauhea turistipaikka kuin Thaimaan rannat konsanaan) ja luin paljon. Ns. aivot narikkaan, vaikka ei ne siella kylla millaan pysyneet.

Oon miettinyt paljon, etta mita teen Intian jalkeen, ja ainakin siihen tulokseen tullut, etta taalla en tule olemaan elokuun 22.paiva asti (jolloin viisumini loppuu). Olen vasynyt intialaisiin miehiin, yksinmatkustamiseen, ja juuri talla hetkella Intia ei ole iskenyt tavalla, jolla odotin. Lieva matkauupumus on iskenyt. Ensi kerralla tulen tanne jonkun kanssa.

Huomenna matkaan Sivananda Ashramiin  Joka tarkoittaa sita, etta elan 'askeettista' ashram-elamaa, muutama tunti paivassa meditaatiota ja kaksi joogatuntia. Ainakin seuraavat kaksi viikkoa tulen viettamaan siella, pitempaankin jos oikein viihdyn.
Ashramin jalkeen ei ole mitaan suunnitelmia. Talla hetkella on fiilis, etta otan lennon Bangkokiin ja takaisin Burmaan kuukaudeksi. Jonka jalkeen tulisin kaymaan Suomessa (jep). Olen joko Suomessa hetken toissa, tai otan lennon takaisin Aasiaan, ja lennan taalta halvalla Ausseihin toita tekemaan (120e lento Bangkokista Ausseihin). Talla hetkella olen Suomen kannalla (toita, anyone??), mutta aika nayttaa.

Rameswaram oli ihana paikka. Pieni kalastajakyla. Pyorailin ympariampari pari paivaa. Takakaduilla oltiin aina ihmeissaan ja hymyiltiin suuresti kun nahtiin minun menevan.
Kanyakumari oli taynna intialaisia turisteja, eika muutenkaan ollut mun lempparipaikka. Oli kylla siistia nahda kuun mollottavan taivaalla auringon alasmennessa toisen meren paalla. (Kanyakumari siis Intian etelaisin paikka, ja on kahden meren valissa)

Tulee olemaan lieva shokki, jos takaisin Suomeen porhallan, vaikka keskikesa oisikin. Pari paivaa sitten oli kunnon myrsky, ja me hypittiin rannalla vesisateessa. Suihkun jalkeen sai heittaa villatakin paalle (jota kaytan vain ilmastoiduissa busseissa  yomatkoilla) ja silti oli kylma. Lampotila oli tippunut ehka +25 asteeseen, jos sinnekaan..

chai, chai, chai, chai

24.3.-30.3. Yangon/Taunggyi

Vika viikko Burmassa oli taydellinen ja aloin melkein parkumaan kun piti lahtea pois. Franzi on maailman parasta matkustusseuraa. Nahtiin Yangonissa, ja jalleennakemisen riemu oli suuri. Hengattiin siella muutama paiva, ja kuten odotinkin, Franzi rakastui Burmaan samalla tavalla kuin mina.
Vietettiin muutama paiva Taunggyissa, joka oli suuren tien varrella oleva pikkukaupunki, vailla hirveesti tekemista. Mut meidan molempien lempipuuhaa on vaan vaellella ympariinsa, vailla paamaaraa, tutustua ihmisiin ja tarkkailla niiden elamaa, eika niinkaan nahda nahtavyyksia. Ja sita me tehtiinkin, kunnes oli aika erota.

Menin pick-upilla (pieni pakuauto jonka takaosa on muutettu kahdeksi puupenkiksi, ja joka on yleensa tayteehnahdettu ihmisista. Ja miehet istuu katolla. Meidan autossa oli 18 ihmista sisalla, plus miekkoset katolla. Ekan viiden minuutin aikana tutustuin tyttoon, joka kutsui mut sen viiden minuutin jalkeen omaan kotikylaansa, tutustumaan sen perheeseen. "I can't speak that good English, but you could talk with my grandfather, he speaks better". Ja kuinka surullinen olinkaan, kun en voinut menna, koska seuraavana aamuna taytyi lahtea Bangkokiin..

24 tuntia Bangkokin kentalla kului yllattavan kivuttomasti. Tuli koko kentta kylla aika tutuksi tuona aikana. Loysin superhyvan nukkumapaikan, ja sain kuin sainkin nukuttua koko yon hemmetin hyvin!


INTIA, INTIA, INTIAAAA
1.4. -->

Taalla sita ollaan oltu reilu kuukauden paivat jo. Jotenkin tuntuu, etten oo saanut mitaan aikaseks, eika oo hirveesti kirjotettavaa.

Ekan viikon vietin Kalkutassa, joka oli eka kuva Intiasta. Koko kaupunki oli tietty hemmetin KUUMA, kiireinen, taynna ihmisia, paljon paskaa ja roskia joka puolella. Mutta niin on koko Intia :-------) Oon yllattynyt, kuinka nopeasti siihen roskaisuuteen (mitaan ei tarvitse laittaa roskikseen, kun kaikki voi heittaa kadulle olan  yli) tottuu. Silti, vielakin ja koko ajan, pidan omat roskani repussa kunnes loydan roskiksen. Vaikka samaan paikkaan ne varmaan lopulta kumminkin paatyy.

Kolkatan turistikatu oli taynna parikymppisia poikia, jotka aina halu sun kanssa chaille ja JUTTELEMAAN. Kaikki ne varmaan oli samaa vailla : rahaa tai seksia.

Kolkatasta lahdin muutaman paivan jalkeen Chennaihin. Vajaa parin paivan junamatka oli huisi! Oli hieman erilaista kuin Trans-Siperia, koska tuolla sai hikoilla paivan aikana, vaikka tuulettimet kuinka hyrrasi. Tapasin Vivianin, supermukavan kolkatalaisen pojan, jonka kanssa juteltiin paljon koko junamatkan aikana, ja jonka kanssa salaa juotiin viskia ylimmissa sangyissa. Mua nauratti, kun se kavi vessassa salaa polttamassa tupakkaa. Intia, maa jossa suurin osa miehista polttaa tupakkaa, junat ja juna-asemat on 'savuttomia'. Ja jos sut saadaan kiini polttamisesta, saat 1000rs sakon. Joka on 15 euroa, mutta naille se on iso raha.

Chennaissa viihdyin muutaman paivan. Liian iso kaupunki, liikaa ihmisia ja melua. Otin siis bussin Mahabalipuramiin. Se on turistikyla parin tunnin matkan paassa Chennaista. Meren aarella. Paikka ei ole suuri, mutta se on kuuluisa kivenveistajistaan. Joita sitten olikin joka nurkalla.
Ensimmaisena paivana kun saavuin, tapasin kadulla Babun, joka kertoi mulle etta tanaan tulee tsunami. Aloin nauramaan. Mut se oli tosissaan. Menin sen ravintolaan hengaamaan, ja muutaman minuutin vakuuttelun jalkeen se kertoi, etta Intia on saanut tsunamivaroituksen. En tiennyt miten pain olla!
Tsunamia ei kumminkaan tullut, eika mitaan muutakaan. Vahan kylla odotettiin jotain, to be honest. Oltais hypatty motskarin selkaan ja ajettu laheiselle vuorelle turvaan!

Mahabalipuramissa viihdyin viikon verran, joka oli ihan tarpeeks. Oli tarpeeks miehia, jotka tunnustivat haluavansa mut elamankumppanikseen, tai jos ei sita, niin jotain muuta kivaa. Pitaa alkaa hanakammin kertomaan tarinaa mun rakkaasta aviomiehesta, joka mua seuraavassa kaupungissa odottelee... Mut oon niin huono valehtelemaan!!
Tutustuin Vinoon, kivenkaivertajaan, jonka kanssa tuli hengattua paljon. Sain itse tehda itselleni pienen elefanttikaulakorun, ja se veisti Minealle ja Matiakselle synttarilahjat. Taino mina sen Matiaksen jalkapallon hioin ja kaiversin, ja jaljesta kylla nakee ettei tassa mitaan konkareita olla...Paatin, etta opettelen tassa lahiakoina kiven- ja puunkaiverruksen jalon taidon.


Mahabalipuramin jalkeen hengasin melkein pari viikkoa Aurovillessa (18.4.-30.4.), joka sijaitsee lahella Pondicherryn kaupunkia. Babu tuli mukaan, ja naytti mulle kivan perheen, jonka luona majailin koko ajan. Mama teki superhyvaa intialaista ruokaa, ja soin joka aterialla kaks kertaa sen verran mita normaalisti... Banaaninlehtea ei saanut taittaa (se tarkoittaa etta on finished), ennenkuin se lappasi lisaa kauhallisia riisia 'lautaselle'. Ja ne ei tunne sanaa 'ei'.
Soin, nukuin, ajoin motskarilla, kavin paivaseltaan Mahabalipuramissa Babun kanssa, seikkailin Pondicherryn kaduilla ja rentouduin.


Toissapaivana (1.5.) saavuin Maduraihin, kuuluisaan temppelikaupunkiin. Jalleen yksi miljoonakaupunki, joka ei valitettavasti sijaitse meren laheisyydessa... Paivalampotilat on aika tukahduttavia tahan aikaan vuodesta! Mutta taas toisaalta, kroppa on hyvin niihin jo tottunut, etta illan +28C tuntuu vilposelta. Jos siis tuun Suomeen kaymaan syksyla, joku saa mulle tuoda toppatakin sinne lentokentalle!

Mangokausi on aluillaan. Syon ainakin 2 mangoa paivassa. Kilo maksaa alle euron, ja ne on niiiin hyvia!! Ilmottauduin juuri ashramiin , jonne menen nailla nakymin 16.paiva. Sen jalkeen ois tarkotus ehka ettia jotain vapaaehtoistyota/muuta jarkevaa tekemista Keralasta/jostain muualta. On semmonen fiilis, etta taa seilaaminen sais hetkeks loppua ja sais tehda jotain hyodyllista/haasteellistakin valilla!


Intia on erilainen. Aina kuulee, etta ihmiset joko rakastuu Intiaan tai vihaa sita, mutta mulle ei oo kaynyt kumpaakaan. Tykkaan olla taalla erittain paljon, mutta vielakin mulla on ikava Burmaan.

Ruoka on taivaallista. Ison lautasellisen riisia, dhalia ja jotain currya saa helposti 50 sentilla. Mutta intialaisten ruokaympyra on aika paalaellaan, silla riisia syodaan ihan hirvittavat maarat, kun taas kasvisten maara on aika alhainen. Kaikkialta saa vegeruokaa, ja sita intialaisetkin paa-asiassa syovat.
Mausteet ja hajut markkinoilla on mita ihanampia, ja naisten sarien varikkyys kaunista. Taa on kylla yks mahtava maa, mita tulee perinteisiin! Oli se sitten vaatteissa, avioliitoissa tai kehon koristuksissa.
Miehet on ahdistavia. Taalla ei voi kadulla loistaa kuin aurinko samalla tavalla kuin Burmassa, silla miehet luulee samantien saavansa susta vaimon itselleen.

Lahdempas tasta syomaan vegecurrya paivalliseksi, ja suunnittelemaan huomista Rameshwaramin reissua! (Babun kotikaupunki. Pieni kalastajakaupunki meren aarella, jossa aion viettaa hetken ennen Keralaan ja ashramiin siirtymista)

elamaa kalastajakylissa ja paahtavan kuuma Bagan

14.3.-18.3 INLE JARVI

Mun majatalo Inle- jarven laheisyydessa oli kanaalin varrella, josta ihmiset saapuvat veneillaan Nyaung Shwen kylaan, joka on paa-turistikyla Inle jarvella. Joka aamu herasin kuuden - seitseman aikaan siihen, kun ihmiset saapuivat veneilla kylaan, ihmisten huutoihin, veneiden purkuun, seka myos seinan takana toitatekevaan hotellipoikaan joka kilisteli aamiaiskuppeja poytiin.

Ensimmaisena paivana siella tapasin Edmundin, 63-vuotiaan hollantilaismiehen (mutta joka myos inhoaa "mista olet kotoisin?"-kysymysta). Haluttiin molemmat menna veneretkelle itse Inle-jarvelle, joten tarvittiin lisaa ihmisia. Paadyttiin kolmeksi tunniksi keskustelemaan Aasiasta, sen ihmisista ja elamantyylista, uskonnoista, ja asioiden tietoisuudesta. Se on itse ollut Intiassa monituisen monta kertaa, antoi mulle paljon vinkkeja ja myos kayntikorttinsa, koska omistaa asunnon Intiassa. Jos siis haluan siella majoittua. Oli mahtavaa jutella sen kanssa.

Tapasin hotellilla superdupertylsan suomalaispariskunnan, joita kumminkin pyysin meidan mukaan veneretkelle, jotta saatiin kustannuksia alaspain.

Veneretki oli vasyttava mutta mielenkiintoinen. Inle jarvi on SUURI. Ja oli mahtavaa nahda veden paalle rakennettuja taloja ja kylia. Kavella muutamalla kujalla jotka oli niiden kylien 'paakadut'. Meidan kuljettaja vei meita toki myos moniin kulta-/hopea-/vaatekauppoihin josta muka olisi jotain pitanyt ostaa, se itse sai siita pienesti rahaa valista.

Nahtiin suuri marketti, kalastajia jarvella ja toisenlaista elamaa. Marketit kiertaa viidessa eri kylassa paivittain, eli ihmiset tekee ostoksensa joka 5. paiva, kun marketti on lahella niiden kylaa. Sielta ostetaan lihaa, kasviksia, hedelmia ja kuiva-aineita. Kaikki lastataan veneisiin ja ajellaan takaisin kotia.

Veneretken jalkeen lahdin lojumaan teetaloon lipittamaan maitoteeta ja ottamaan omaa aikaa (pois suomalaisten parista). Sinne tuli eras mies, joka mulle alkoi jutella, ja kysyi extempore jos haluaisin lahtea sen ja 2 saksalaistyton kanssa seuraavana paivana paivatrekkaukselle. Mietin pari sekuntia ja vastasin KYLLA.

Seuraavana aamuna lahto kello 7, otimme pyorat allemme ja muutaman kilometrin pyorailyn jalkeen lahdimme kapuamaan kohti suurensuurta kukkulaa, jonka paalla on muutama pieni pikkukyla.

Kavuttiin n. 1,5 tuntia taukojen kera, kunnes saavuttiin ensimmaiseen pikkukylaan. Meidan oppaamme oli ottanut sakillisen riisikakkuja lapsille, joita se mursi ja jakoi niille aina kun niita nakyi. Matkalla nahtiin myos kaksi tyttoa jotka kantoivat polttopuita kylaa kohti. Polttopuiden keruupaikka on reilu puolen tunnin paassa kylasta..

Meille tarjottiin teeta ja pahkinoita seka tummaa sokeria paloina. Saatiin myos katsoa, kun koko perhe yhdessa vaihtoi talon keittion vanhan kaislakaton uudeksi.

Kaveltiin muutaman kylan lavitse, reilu puolen tunnin kavelymatka vesibuffaloiden uimapaikalle. Pojat ratsastavat/kaitsevat buffalot sinne paivittain uimaan -varsinkin kuuman kelin aikana. Ja joskus hyppaavat itsekin peraan.

Viimeisessa kylassa saatiin nauttia lounas eraan perheen luona, ennen alaspain kipuamista.

Samalla retkella nahtiin viela, kun miehet kasipelin puristivat sokeriruo'osta nesteet pihalle, joka sitten lahetetaan sokeritehtaaseen. Nam.

Elama vuorella pienessa kylassa on aikamoista verrattuna edes tavallisen kylan elamaan Burmassa. Kylalaiset kapuavat matkan alas ja ylos ainakin pari kertaa viikossa ; marketille ostamaan ruokaa. Veden- ja puunhakupisteet on ainakin puolen tunnin matkan paassa kylista, ja siella pitaa kayda paivittain. Sadevesi kerataan aina talteen. Jos joku on sairas ja tarvitsee laakaria, hanelle rakennetaan paarit ja viedaan vuorelta alas Nyaung Shwen kylaan.

Yksi syista, miksi vuori-ihmiset elavat 80-90-vuotiaiksi onkin, koska he suurimmaksi osaksi syovat kasviksia ja riisia, eivatka juo alkoholia, seka kapuilevat vuorea ylosalas pienesta pitaen.

Vikana iltana Inle-jarvella tormasin Karoliinaan, suomityttoon Hsipawsta! Hengasin sen ja monen muun matkaajan kanssa illan, pahkinoita syoden ja burmalaista rommia nauttien. Oli kiva kuulla muiden tarinoita - ja erityisesti sain paljon vinkkeja Intian reissua varten.

Seuraavana paivana lahdin Taunggyin kaupungin kautta kohti Bagania, tuota tuhansien pagodien turistirysapaikkaa..

20.3. - 24.3. BAGAN

Ekana paivana Baganissa ollessani paadyin juttelemaan Mimin kanssa, joka omistaa pienen taulukaupan vanhan Baganin ja turistikylan puolessavalissa, joka oli myos ihan mun majatalon vieressa.

Ekana paivana juteltiin Burman politiikasta ja sen yleisesta tilanteesta.

Mimi & poliittista taustaa:

- 2007 vankilaan kahdeksi vuodeksi protestien takia, kuin myos hanen isansa

- 2007 protesteissa ammuttiin japanilainen valokuvaaja, seka kanadalainen nainen, joka oli Mimin tyttoystava

- 2009 Mimi paasi pois vankilasta

- 2 kuukauden vapauden jalkeen taas kahdeksi vuodeksi vankilaan. Talla kertaa syyna oli sahkoposti, jonka han lahetti journalistiystavalleen Jenniferille Amerikkaan. Se kasitteli hallinnon huonoa reagointia syklonin aiheuttamiin tuhoihin ja kuinka Burman hallitus ei hyvaksynyt apua ulkopuolelta

- kirjoitti vankilassaollessaan 20 kappaletta rokkibandille, jonka kappaleet on poliittisia, ja jonka laulaja on istunut 4 kertaa vankilassa (kappaleiden ja protestien takia), ensimmaisen kerran 15-vuotiaana

- Mimi avasi kirjaston (about 5000 kirjaa, 15 kannettavaa konetta) ja piti englannin tunteja kylan lapsille. Kirjasto ehti olla avoinna 3 vuotta, ennenkuin hallitus otti KAIKEN pois, mukaanlukien sen maan jolla kirjasto oli - joka oli kuulunut Mimin perheelle viimeiset 3 sukupolvea. Syyna tietenkin se, etta hallitus ei halua ihmisen kouluttautuvan Mimin aiti itkee paivittain heidan maansa vuoksi

- Mimin vanhempi veli ja monet ystavat ovat kuolleet huonon terveydenhuollon vuoksi. Jos ei ole rahaa, ei hoitoa tule. Ei haittaa vaikka ojentaisi kultakellon tai moottoripyoran avaimet - vain raha kelpaa.

Vietin monta iltapaivaa jutellen Mimin kanssa maan tilanteesta, sen perheesta ja kaikesta mahdollisesta. Toisen paivan iltana mut kutsuttiin sen perheen kotiin illalliselle - parasta Burmalaista ruokaa mita oon syonyt.
Mulle myos tunnustettiin sina iltana rakkautta tahtien loisteessa pimealla pagodalla istuessa.. Mutta ei, en tuu takaisin Burmalaisen miehen kainalossa. Or who knows

Pagodat oli nakemisen arvoisia, mutta joka paiva oli turkasen kuuma ja matkaan piti lahtea joko ihan aamusta ja palata puolenpaivan aikaan, tai lahtea liikkeelle 3-4 aikaan kun ei ollut enaan pahin kuumuus paalla. En edes nahnyt niin paljon kuin olisin voinut, koska paivani vietin suurimmaks osaks Mimin kanssa, tai belgialaisen kuuskymppisen miehen kanssa jonka kanssa kaytiin maailmaaparantavia keskusteluja. En tajua miten tuun aina taalla toimeen parhaiten vanhojen ukkojen kanssa :------D

23.3. lahti matka bussissa takaisin kohti YANGONIA ja ihanaa Franzipanzia....

Burman kuvat loytyypi taalta

longyit, litra vihreaa teeta paivassa ja avokadoja aamupalaksi

5.3.-6.3. Yangon

Bangkokin lentokentalla meinas tulla sydan kurkkuun. Olin kentalla paljon ennen kuutta aamulla, lento oli 7.20. Menetin aikaa yrittaessani vaihtaa dollareitani pienempiin dollareihin jota kassaneiti ei suostunut tekemaan.
Jono passin tarkastukseen oli noin puoli kilometria, nopeasti se meni mutta hieman kiilailin ihmisten eteen huomatessani etta kello on varttia vaille seitseman. Kello seitsemalta ojensin passini virkailijalle (kiilasin kaikkien ohi jonossa), juoksin turvatarkastukseen, jonka jalkeen juoksin 0,5 km matkan oikealle portille. Taytyy myontaa, etta se otti hieman kunnon paalle, selassa 11kg tavaraa ja takana puolen vuoden lintsaaminen kuntoilusta. Paastessani portille alotin kiroilemaan suomeksi, koska luulin sen olevan suljettu. Takana kumminkin juoksi pari miesta jotka olivat tulossa samalle lennolle, ja... niinno, en vaan loytanyt oikeeta porttia.
Kello oli 7.20 kun istahdin alas koneeseen, ja lahdettiin vasta kahdeksan aikaan kun odoteltiin jotain jalkapalloilijoita. Olipahan lahto.

Oli ekaa kertaa hieman kauhunsekainen fiilis, ekaa kertaa Helsinki-Pietari bussin jalkeen. En tiennyt juuri mitaan Burmasta, ei ollut varmuutta hotellista, en tiennyt oikeen mistaan mitaan.

Samantien kun paasin lentokentalla oikealle puolelle portteja, nain Motherland Innin kyltin (olin laittanut mailia niille majotuksesta) ja niilla sattu olemaan dormitoryssa yks vapaa sanky. Alotin hymyilemisen samantien. Kaikki ne miehet pitkat hameet (longyit) paalla, komeat miehet, varikkaat kuosit vaatteisa naisilla.. kaikki.

Ekan paivan vietin kahden pyoran alla, kruisaillen ympari Yangonin katuja, mika oli aika itsemurhaidea ainakin kolmen aikaan paivalla kun hyoriipyorii kadun vierella bussien kyljessa ja varoo bussikuskien betel-lehtien pureskelusylkayksia, kavellen marketeilla (hedelmat ja avokadot <3 kaks avokadoa hintaan 50 senttia. ne oli niiin hyvia), HYMYILLEN koko ajan, ihmiset osoittelivat koko ajan ja olivat kiinnostuneita (yleensa ne on aina kiinnostuneita huulilavarista ja venytyskorusta. ja tatskoista tietenkin), teetin ensimmaisen oman longyini (pinkki).
Yks parhaista hetkista oli, kun eksyin matkalla marketille ja paadyin pyorailmaan jonkin pikkukylan tielle. Ihmiset hengaili bambuasumuksiensa edustalla ja lapset leikki ulkona. Eras pikkupoika pysahtyi keskelle tieta mut nahdessaan, paasti "vau"-aanen suustaan ja suu pysyi auki kunnes olin mennyt sen ohi.
Varasin lipun Mandalayhin, ja lahdin sinne 6.paiva iltabussilla.

7.3.-10.3. Mandalay

Ekan aamun ensimmaisen viiden minuutin aikana tapasin Julesin, kaikenmoisten sahkovempeleitten korjaajan. Se hengaili kadulla kaverinsa kanssa, joivat teeta ja laiskottelivat. Istuin niitten kanssa siina pitkan tovin, peruskysymykset (mista oot kotoisin/mika sun nimi on/mita teet tyokses/onko tama ensimmainen kerta burmassa/only one??/mita tykkaat burmasta/jne), jonka jalkeen mentiin tsekkaamaan katolinen kirkko (sain kunnon informaation kaikista seinallaroikkuvista kuvista, keta ne on ja mita ne edustaa) jonka jalkeen hengailtiin teetalossa pari tuntia.
Makeaa leipaa munassa paistettuna, maitoteeta ja makeisia ja paljon, paljon vihreaa teeta. Jules opetti mulle Burman kielta ja puhuttiin uskonnoista, Burman historiasta, Suomesta, koulutuksesta, kaikesta mahdollisesta.
Illalla tapasin myos Julesin ystavat. Se kertoi, etta ne tapaa joka ilta teetalossa 8-9 aikaan, ja viettaa siella pari tuntia jutellen, kitaraa soittaen ja hengaillen. Oli superkivaa.

"Teahouse" loytyy jokaisesta kadunkulmasta kaikista kylista ja kaupungeista Burmassa. Niissa on yleensa pienet muovi- tai puutuolit (jotka nayttaa aivan ko ne ois lapsille suunniteltu), poydalla on metallivati jossa lilluu veessa pienia keraamikuppeja, jotka on teeta varten ja poydalla on termoskannu taynna vihreaa teeta, jota siis saa juoda niin paljon kuin haluaa.
Yleensa kaikki juo maitoteeta. Pari teelusikallista condenced milk (it's so sweet and good), maitoa ja vahvaa teeta. Toinen vaihtoehto on 3 in1 kahvit (ainoa kahvi jota Burmassa saa).
Monenmoista makeaa makeista on tarjolla, kuten munassa paistettu leipa sokerilla, ananaskeksit, kevatrullat, samosat jne. Monesti teetaloilla on myos pieni keittio, eli silloin niilta saa myos riisia ja chilia tmv.
Jokaisella teetalolla on omistaja, joka yleensa istuu tiskin takana tuolilla ja on vastuussa rahoista. Juoksupoikia on yleensa ainakin 4, ja teentekijoita yks tai kaks. Juoksupojat on ( nain Jules kertoi) pienista kylista, jotka on tulleet tekemaan toita kaupunkiin. He saavat ruoan ja majoituksen teetalon omistajalta, ja 8000 kyatia kuussa rahaa (8euroa), jonka he lahettavat kotiin perheellensa. Teetalot avaavat ovensa yleensa 5 aikaan aamulla ja ovat illalla auki jok 6 tai 10 asti, riippuu paikasta.

Toisen paivan vietin senkin Julesin seurassa, teetalossa istuen. Iltapaivalla tosin lahdin Koran, trishaw-kuskin kanssa kohti Mandalay kukkulaa, josta Mandalay on kuuluisa. Matkalla puhuttiin kovasti Burmasta, uskonnoista (buddhalaisuudesta), Koran elamasta.. Sen aiti kuoli kun se oli 14 vuotias, joten se lopetti koulut ja alkoi tekemaan toita, koska sen isa ei saanut yksin tarpeesi rahaa ruokaan. Monesti jouduttiin valitsemaan lounaan ja paivallisen valilla, koska ei ollut rahaa molempiin. Nyt sen isa alkaa olla vanha (hankin on trishaw-kuski), eika se enaa jaksa kuljettaa kahta painavaa matkalaista pyoralla, joten Kora tekee toita. Koran unelma on tulla moottoripyorataksiksi, ja sen jalkeen oikeaksi taksikuskiksi. Se myos haaveilee avaavansa pienen kioskin mista saa OIKEAA kahvia (kysyi multa etta mistahan vois ostaa kahvinkeittimen), koska se vois olla hyva bisnes.
Trishaw-kuskit tienaa 5000 (5e) molemminpuoln paivassa. Ne joutuu maksamaan 500 kyatia (50nt) paivassa vuokraa pyorasta valtiolle. Siis ne joutuvat maksamaan, jotka eivat aikaisemmin sellaista itsellensa hankkineet, silloin kun ne viela olivat halpoja. Kora on onnekas, silla hanen rikas ystavansa osti trishawn hanelle, ja nyt han maksaa lainaa takaisin ystavalleen..

Mandalayn kukkulalle kiivetessani tapasin pojan istuksimasta portaiden vieressa ja lukemassa englanninkielen oppikirjaa. Alettiin juttelemaan. David lahti mun kanssa kiipeemaan ylos kukkulaa. Se kertoi mulle, etta se tulee Mandalayn kukkulalle joka paiva (6 km kavelymatka luostarikoululta) nyt kun on kesaloma, toivoen etta tapaisi turisteja jotka haluavat jutella englantia sen kanssa. Se on itse opiskellut englantia 7 kk ja haluaa oppa kunnolla englannin kielen.
Juteltiin monista asioista ; ma kyselin sen koulunkaynnista, perheesta ja harrastuksista, ja kerroin sille omasta elamastani. David on 15 vuotias Burmalaispoika, joka on Kathan kylasta pohjois-Burmasta. Han asuu Mandalayssa luostarikoulussa, koska hanen perheellaan ei ole varaa maksaa valtion koulua. David kysyi, josko haluaisin tulla kaymaan sen koululla, se vois esitella mulle paikkoja ja sen koulua. I would love to!!

Vuokrasin pyoran, pyorailin Mandalayn laitamilla, kaukana kaupungin sykkeesta, kavelin marketeilla, kavin katsomassa kuuluisaa luostaria Mahamuni Payaa, jonka buddha-kuvaa peittaa 6 tuuman kultalehtikerros ja jonne naiset ei ole tervetulleita sisalle. Illalla hengasin taas Julesin ja sen ystavien kanssa teetalossa.

4.paivan aamuna Mandalayssa lahdin motskaritaksilla kohti luostarikoulua. Taksi jatti mut luostarikoulun pihalle, ja lahti ite teetaloon hengailemaan. Olin hieman etuajassa, ja seisoin vain tietamatta mita tehda. Noviisipojat katto mua ja hymyili, mutta kukaan ei oikein uskaltanut tulla puhumaan. Ihmettelivat varmaan, etta mita hittoa ma siella tein. Sitten tulivat mun pelastukset, Tin Ti ja Na Na. He ovat reilu parikymppisia tyttoja, jotka opiskelevat ja ovat toissa luostarikoululla. He puhuivat hyvaa englantia ja kysyivat, etta mita teen siella. Kerroin, etta etsin Kocsouta/Davidia, ja etta mun olis tarkoitus nahda hanet. Ne vei mut poikien asuntolan vastaavalle, joka kuulutti kaiuttimista Davidin paikalle. Raukka oli paikalla 30 s paasta, oli vaan odottanut mua toisella portilla... haha.

Mandalayn luostarikoulu on rakennettu kokonaan lahjoitusten avulla. Siella asuu 1000 oppilasta ja yhteensa opiskelee 6000 oppilasta. Lapset tulee ympari Burmaa, enimmakseen pohjois-Burmasta opiskelemaan sinne, koska niiden vanhemmilla ei ole varaa maksaa valtion koulua. Lukio maksaa noin 200-300 e/vuosi, ja yliopisto noin 400-600e/vuosi. Ottaen huomioon, etta ihmiset tienaa yleensa 100e molemmin puolin kuukaudessa rahaa.......
Lapset saa majoituksen, opetuksen ja ruokaa (tosin ne syo vaan aamupalan ja lounaan. 12 jalkeen paivalla ei ole lupa syoda, vain juoda), ja nakevat perheensa yleensa kerran vuodessa, vesijuhlan aikaan.
Mua kierratettiin ympari koulua. Niilla oli tietokone-/puutyo-/kasityopajoja, joissa pojat ja tytot oppivat kadentaitoja ja atk:ta. On kirjasto ja studio, missa voi kuunnella ja harjoitella englantia. On erilaisista etnisista taustoista tulevia ihmisia, eri uskontoryhmia, eri heimoista... kaikki samasta tarkoituksesta tuossa koulussa. Siella on myos ryhma orpoja. Kun kaytiin niiden luona, yks poika tuli ja tarras mua kadesta ja tuijotti ylospain mun jalan vieressa. Ei siina oikein tiennyt mita sanoa.
Tytot ja David olivat ihania, ja ne kaikki sanoi odottavansa mua takaisin. Kyseln kovasti vapaaehtoismahdollisuuksista, ja lahtiessani tapasinkin saksalaismiehen joka on ollut kyseisessa koulussa parisen vuotta opettamassa englantia. Voi menna pariks kuukaudeks tai pidemmaks aikaa. Saa ruokaa ja majoituksen ja sydamen taynna rakkautta.

10.3.-13.3. Hsipaw

Samana aamuna otin bussin Hsipawn kylaan, pohjois-Burmaan. Ainoa tarkoitus, miks sinne menin, oli, koska tiesin etta mun ex-matkakumppani SWAAN, hollantilaistytto oli Hsipawssa. Juteltiin koko eka ilta paivityksia, ma kerroin kaikista seikkailuista ja elamassa tapahtuneista muutoksista jnejne, ja niin teki myos se. Tapasin myos ekan suomalaisen Burmassa! Karoliina. Molempien mielesta oli niin outoa puhua suomea, etta pitaydyttiin englannissa suurimmaks osaks, haha.
Pitkaan ei me kumminkaan Swaanin kanssa saatu toistemme seurasta nauttia, koska se lahti seuraavana iltapaivana kohti Mandalayta. Mun vika, koska mun oli pitanyt saapua jo paivaa aikaisemmin.

Swaanin lahtiessa, teetalon omistajalady otti mut motskarin kyytiin ja mentiin lahikylaan, jossa oli festivaalit. Festivaalit, koska pojat olivat tulossa miehiksi (buddhalaisjuttu). Sain superhyvaa ruokaa, tanssia Shan-heimolaisnaisten kanssa ja juttelin vanhojen naisten kansssa, vaikka kukaan niista ei puhunut englantia. Oli huippua.

Tokana paivana vuokrasin pyoran ja lahdin pyorailemaan. Paadyin luostarille, ja satuin tulemaan paikalle juuri oikeaan aikaan, silla niilla oli LOUNAS menossa, ja sain yhta superhyvaa ja ilmaista ruokaa siellakin. Eras munkki ei mut ympari luostaria ja kertoi paikoista.
Lisaa pyorailya ympari kylaa, pyoraillen, ihmisille hymyillen. Tiedan, etta kuulostan niin kornilta, mutta ma olin oikeasti pelkkaa aurinkoa Burmassa koko ajan.

Kolmannen paivan vietn kavellen minne sattuu. Otin vain randomisti polkuja oikeaan ja vasempaan ja paadyin jonnekin kukkuloille, josta paadyn toiseen paahan Hsipawia toiseen kylaan. Vikan illan vietinkin Karon kanssa praataillessa guesthousen ylakerran parvekkeella.

ananas paivassa pitaisi jokaisen ihmisen nauttia

18.2.-1.3. Ko Chang

Lahdin Ko Changille Swen suostuttelupuheiden myota. En loytanyt enaa samoja hyvia hiljaisuusretriittipaikkoja netista, mita olin aiemmin katsellut, ja totesin myos, etta talla hetkella ei oo mun aika semmoseen menna. Intiassa on aikaa, ja siella loytyy tarjontaa myos vaikka muille jakaa.
Ensimmaiset pari paivaa lojuttiin Lonely Beachilla, joka nimensamukaisesti on Lonely. Ainakin niille kaikille thaimaalaisille, jotka siella tyoskentelee. Silla koko paikka muistuttaa Khao San roadia. Eli turistihelvettia. Ei yhta suuressa maarin toki, mutta silti. (Khao Sania ei voi selittaa, se pitaa kokea. Googlatkaa vaikka. Lyhyesti sanottuna: yksi katu taynna turisteille suunnattuja asioita. Kenkia, vaatteita, aurinkolaseja, ruokaa, ruokaketjuja jnejne. Istuin eilen syomassa kadun varressa, ja ruokailun aikana 15 frogladya tuli kauppaamaan mulle tavaroitaan. Frogladyt on siis niita naisia, joilla on varikkaat suippohatut paassa, puiset sammakot kadessa, jotka tekee sammakkoaanta ja iso paletti taynna rannekoruja myytavana)

Sen jalkeen loydettiin paratiisi. Gubay. Sam loysi sen paikan, ja me kaikki kaytiin se katsastamassa ja rakastuttiin saman tien. Koiranpentuja, merinakoala, taydelliset huoneet (jokaisessa oli omanlaisensa erikoisseina, mun seina oli tapetoitu kaikenmaankielisilla lehtisivuilla), riippumattoja, paljon nurmikkoa, uima-allas, boheemi baaritila ja mahtava henkilokunta (JA!!! Oma tatuointistudio hihi) Ainut kirpaisu oli 10e/yo. Joka on tuplasti sen verran mita yleensa kaytan yhteen yohon. Mutta paatettiin kumminkin muuttaa sinne PARIKSI paivaksi...
Paadyin maksamaan kymmenesta yosta. Eh eh.

Niiden aikana tutustuin mahtaviin ihmisiin, pelasin paljon biljardia Samin kanssa, sitakin enemman makasin riippumatossa, latasin innoissani uutta musiikkia Swen ja Samin kannettavalla (cmon, mina joka on tottunut lataamaan uutta musiikkia joka viikko kotona. 5 kk sita tekematta on ollut aika tuskaista), soin hyvaa ruokaa, keskustelin mukavia henkilokunnan ja ihmisten kanssa, lahennyin Swen kanssa, otin tatuoinnin!!! (kuva loytyy facebookista. arabian luumukuvio ranteessa, helena-mummusta muistuttamassa ja sen alapuolella varpunen, joka on mun rakkaan vaari Varpusen muistolle) ja nain monta mahtavaa auringonlaskua.

Kaytiin myos veneretkella snorklaamassa koko Gubayn porukan kanssa. Koko paiva oli taynna aurinkoa, snorklausta, hyvalla porukkahengella, kirkkaillla vesilla, varikkailla kaloilla ja valkoisella hiekalla varustettuna. Saimpas myos kerattya muutaman lisasimpukan itselleni.

1.3.-5.3. Bangkok

Eka paiva mun oli pakko lahtea takaisin Bangkokkiin. Yhtaan ei olisi huvittanut jattaa paratiisia taakse, mutta pakko oli. Torstai-iltana saavuin takaisin Khao Sanille, enka tehnyt mitaan muuta kuin kavin syomassa ja menin nukkumaan. Oon nukkunut kuin vauva tan muutaman paivan aikana Bangkokissa.
Perjantaiaamuna lahdin uuden kameran metsastykseen. Ennen sita vein kankaita ompelijalle, joka teki mulle kaksi pitkaa mekkoa (tulevat tarpeeseen Burmassa, jossa ei saa nakya polvet tai olkapaat missaan paikoissa).
Loysin kameran itselleni. Vuoden 2009 upouusi Canon (second hand tosin), josta vaittelin pari tuntia myyjan kanssa. Kavelin pois pari kertaa, mutta lopulta sain haluamani hinnan lapi (kylla se kahiseva raha poydalla laittaa nakojan myyjan kuin myyjan taipumaan).

Hain myos passini Intian suurlahetystosta (joka oli ainoa syy miks mun piti tulla nain aikaisin Bangkokiin). Siella odotti suuri yllatys... 6 KUUKAUTTA INTIASSA!!!!!!!! Olin yhta hymya loppupaivan. Ja oon vielakin kun ajattelen asiaa. Hain 6 kuukautta, mutta netista luin, etta vain 3 kuukauden viisumeita myonnetaan enaa. Mika tarkoitti (viisumin alkaessa hakemispaivasta), etta mulla ois ollut Burman jalkeen vaan n. 1,5 kk jaljella Intiassa. Selitin hakemukseen kaikenmoisista jooga- ja meditaatiokursseista, ja luettelin paikkoja missa haluan kayda (bongailin kaupunkeja ja kylia sattumanvaraisesti Intian kartasta), ja.. nain siina kavi, etta mun Intian viisumi paattyy 22.8. Voipi olla, etta ennen sita en sielta kylla liikukkaan mihinkaan 8------) Tuplaentryn sain viela myos, mika tarkoittaa, etta voin valilla kayda esim. Nepalissa ja menna takaisin.

Tanaan on paiva kulunut kaupunkia ympariampari pyoriessa, kun jahtasin rahanvaihtopaikkaa, missa niilla olisi upouusia amerikan dollareita. Burmassa kun ei hyvaksyta hiemankaan kapristyneita, taittuneita tai vanhoja dollareita. Sain 6 kappaletta 100$ seteleita, 2 20$ ja 2 5$ setelia. Siella ei tosiaan ole automaatteja missaan, eli rahat koko kuulle pitaa ottaa mukaan. Tuo on hieman ylakanttiin, mutta parempi niin pain, kuin etta siella menisi sormi suuhun rahan loppuessa.... Huomenna toivon mukaan viela ne vaihtaa lentokentalla satasen setelit pikkurahoiksi.

Jep. Huomenna siis aamulla lahto Burmaan. Mulla ei oo oikeestaan minkaanmoista ajatusta sen maan suhteen, eika oo minkaanmoisia suunnitelmia etta mita siella aion tehda. Fiilingilla mennaan, vahan niinkuin Kiinaan mennessa!

Talla hetkella hengailen Swen ja Samin guesthousella, viimeisen kerran nain ne viela tanaan, ne lahtee skootterilla seikkailemaan ympari Thaimaata. Aamulla pitaa herata puoli viidelta ja lahtea kohti lentokenttaa.

Innolla odotan jo uusia seikkailuja, uusia naamoja ja YKSIN menemista! Vaihtelua sekin. Thaimaan jalkeen Burma on varmaan pieni shokki. Mutta hyvalla tavalla, kuten Swaan sanoi (Swaan, hollantilaistytto jonka kanssa matkustin Kiinassa, on talla hetkella Burmassa ja tapaan hanen kanssaan siella. Franzi myos kertoi tulevansa 24.3. Burmaan, joten viimeisen viikon matkustan mun lempparimatkaajan kanssa).

Thaimaa on ollut niin helppo maa. Kaikki puhuu englantia, turisteja on joka puolella ja kaikki on tottuneet turisteihin. Ensi kerralla tanne tullessani haluan nahda enemman niita vahemmankoluttuja paikkoja ja tutustua maahan paremmin. Eri tavalla kuin tama kerta.

Kirjoitan aina mahdollisuuksien tullen, mutta Burmassa nettiyhteys on heikko ja sita ei monissa paikoissa ole. Oon ollut laiska blogin suhteen, mutta jo taman aloittaessani paatin, etten ota minkaanmoisia omantunnontuskia kirjoittamattomuudestani. Kirjoitan kun tuntuu silta ja kun jaksan jne.

Burmasta on takaisin lento Bangkokiin 31.3. aamulla. Aion hengailla koko paivan ja nukkua yon lentokentalla, koska 1.4. lahtee lentoni mun aamulla KALKUTTAAN!!

skootterilla huristelua ja riippumatossa lohoamista

29.1.-6.2. Ko Chang (Andamanin rannikko)

Suuret sakit ruokaa ja muuta mukanamme alkoi matka kohti Koh Changia. Ostin hedelmia (mandariineja, omenoita ja ananaksen) ja pahkinoita ja muita snackseja mukaan saarelle. Saarilla kun yleensa kaikki tuollainen napostelu on paljon kalliimpaa kuin kaupungeissa, mika on ymmarrettavaa silla kaikki joudutaan raahaamaan sinne laivalla.

Saari sijaitsee Andamanin rannikolla, noin 10 km paassa Burman rajasta.
Franzilla oli meille jo paikka asua, se oli jakanut 3 sangyn bungalowin kahden aussityton kanssa, jotka muuttivat sina paivana toiselle saarelle. Me siis saatiin jatkaa niitten tilalla, Franzin huonekavereina.
Meidan bungalowissa neljantena asukkaana oli pieni kaarme, joka asusteli lavuaarin alaosassa. Ma en sita kylla kertaakaan nahnyt, mutta siella se oli.

Paivat sujuivat enimmakseen seuraavalla rytmilla:
- aamulla herattiin 8-9 valilla, mina ja Franzi aina samaa aikaa (se on aina mennyt niin etta heraan siihen kun se lahtee huoneesta ja seuraan muutaman minuutin paasta perassa), istuttiin kuistilla (bungalowin edessa oli ihana terassi ja riippumatto jossa oli mukava loikoilla) ja juotiin sen superhyvaa kiinalaista teeta
- Phil herasi hieman myohemmin, ja hengattiin yhdesa lukien ja kirjoittaen tai korttia pelaillen. -12-1 aikaan oli lounasaika, sita ennen saatettiin maata auringossa jonkin aikaa
- lounaan jalkeen pelattiin korttia. Sitten uimista, simpukoiden (mulla on niita liikaa haha) keraamista ja auringonottoa
- Auringon laskiessa jonnekin ravintolaan hengaamaan ja pelaamaan korttia ja nauttimaan ehka muutama olut.
- Paivallisaika oli 7-8 aikaan. Sen jalkeen oli kortinpeluuta tiedossa joko ravintolassa tai bungalowilla.

Oli helppoa. Mut kylla siihenkin aikanaan kyllastyi. Franzi lahti muutaman paivan yhdessaolon jalkeen, mina ja Phil jaatiin viela saarelle.

6.2.-9.2. Ranong/Kuraburi/Surinin Saari

matka takaisin mantereelle Ranongiin. Samaisena paivana jatkui matka kohti Kuraburia, jossa vietettiin yo. Ma sain sina paivana hieman epamukavia uutisia, joita piti sitten Phillin kanssa 'juhlistaa'.
Seuraavana aamuna lahti vene kohti Surinin saaria. Meille luvattiin valkoista hiekkaa ja kirkasta vetta. Ja sita siella olikin. Alue on kansallispuistoa, ja sinne pitaa maksaa n. 10e 'sisaanpaasymaksu'. Kulku itse saarille oli myos aika kallista, koska veneita menee vain yksi paivassa.

Oltiin vuokrattu vierastalolta rapylat ja maskit jotta voitaisiin snorklata. Majoitus oli teltassa. Ekana paivana en snorklaillut, vaan keskityin rannalla istumiseen ja itseni kokoamiseen. Franzi oli myos opettanut mulle kivanmoisen tavan tehda rannekoruja, ja niitahan mina sitten tein koko saarellaoloajan! Toinen paa vain varpaaseen kiinni ja kaikki ajatukset itse koruun.
Seuraavana paivana uskaltauduin minakin snorklailemaan. Ainut huono puoli oli, etta korva oli helvetin tulehtunut jo tassa vaiheessa, ja pelkka kosketus korvalehteen sattui. Menin kumminkin veteen, korvatulpat korvissa. Ja oli se sen arvoista. Hitto mitka maisemat! Itse korallit olivat kuolleita, mutta ne kalat oli niin varikkaita ja kauniita. Siella naki semmoisia kaloja, mita nakee vain luontodokkareissa kotisohvalta!!

Loppupaivan keskityin korujen solmimiseen, korva kun alkoi oikuttelemaan. Iltaan mennessa paatin, etta lahden jo seuraavana paivana pois, silla korvakipu ei hellittanyt ja kipulaakket olivat loppu.

9.2.-10.2. Hua Hinin seikkailu

Lahdin Surinin saarelta aamulla veneella pois. Phil jai sinne viela.
Otin ensimmaisen bussin kohti Hua Hinia, joka oli perilla 1-2 aikaan yolla. Nukuin suurimman osan matkasta. Bussiasemalla oli motskaritakseja jotka kysyi etta minne mennaan. Hetken ympariamparikavelyn jalkeen paatin ettei minnekaan! Kokosin tavarani bussin penkille ja aloin lukemaan kirjaa ja kuuntelemaan iPodia. Hetken jalkeen lahdin seikkailemaan ympariinsa, ja loysin hostellin jonka alaovi oli auki ja siina oli pari tietokonetta auki. Odottelin, etta omistaja saapui paikalle ja istuin sitten koneella 3 tuntia keskella yota jotten nukahtanut.
Kuudelta menin takaisin bussiasemalle, yovartijan vuoro loppui silloin ja se oli luvannut vahtia mun reppua.
Otin pienet 20 min nokoset (ainut neuvo jos nukkuu yli yon on, ettei saa ottaa niita pienia paikkareita missaan vaiheessa).
Yhdeksalta aamulla oli aika korvalaakarille Bangkok Hospital/Hua Hinin yksikossa. Sain monenmoista tabua ja korvatippaa ja lahdin onnellisena pois sielta.

10.2.-13.2. Prachuap Khiri Khan osa II

Hua Hinista lahdin bussilla kohti Prachuap Khiri Khania! Siella oli maara tavata Phillin kanssa. Alkuperainen suunnitelma oli, etta mennaan kansallispuistoon 'trekkaileen', siella ois nahnyt elefantteja luonnossa.
Saavuin paikalle iltasella ja loysin majatalon ihan bussiaseman lahelta. Ensimmaisena tapasin Geckon, intiaanithaikun, jonka kanssa alettiin jutskailemaan. Kavi ilmi, etta kaupungissa on meneillaan jonkinmoiset festivaalit, jotka kestavat 10 paivaa ja olivat alkaneet kyseisena paivana. Ne on punaisen ristin jarjestamat festivaalit.
Suihkun jalkeen lahdin kiertelemaan itse festarialueelle. Tarjolla oli vaikka mita! Oli kilpailuja, ruokakojuja joka maulle (kokeilin silkkimatoja ekaa kertaa, ja ne oli aika maukkaita, mut kylla tofu vei kumminkin voiton), sisustuskojuja, vaatteita, koruja, jne. MITA TAHANSA! Sain mahan tayteen tofulla ja nuudeleilla.
Menin takas guesthouselle, jossa Gecko istui iltaa muutaman kaverinsa kanssa. Istuin seuraan ja hetken paasta lahdettiin rannalle istumaan, jossa oli lisaa ihmisia. Siina kuluikin ilta mukavasti, hyvassa seurassa! Myohemmin Gecko vei mut motskariajelulle ympari Prachuap Khiri Khania.
Phil saapui yhden aikaan yolla, olin sita vastassa. Se oli nahnyt viela enemman mahtavia kaloja ja haita Surinissa. Oli tehnyt kaksi puolen paivan sukellusreissua toisille osille saarta.

Seuraavana aamuna etsittiin uusi guesthouse, ja loydettiinkin taydellinen! Omistaja oli ihana ja avulias. Koko paikka muistutti mua Nocky guesthousesta Chiang Maissa. Paikka joka tuntuu kodilta poissa kotoa.
Vuokrattiin skootterit ja mentiin ympariampari. Kierrettiin rannikkoa skoottereilla ja kaannyttiin joka kadunkulmasta siihen suuntaan milta tuntui. Pysahdyttiin milloin tuntui ja syotiin milloin silta tuntui.
Koko paiva meni skoottereilla istuessa ja kiertaessa. Illalla vein Phillinkin festareille ja kierreltiin ympariinsa. Ma en jaksanut yhta paljon kuin se, silla mun repussa ei oo pienintakaan tilaa ylimaaraisille asioille (en laske 9 kirjaa ylimaaraisiksi.....).

Seuraavana aamuna lahdettiin skoottereilla uudelleen liikkeelle. Kiivettiin Prachuap Khiri Khanin temppelille, neljasataa jotain askelmaa. Koko paiva kului samoissa tunnelmissa. Paitsi etta kaytiin ostamassa molemmille bussiliput seuraavalle paivalle, joka ennakoi eroamisesta.

13.2. oli mun aika lahtea takaisin kohti Bangkokia. Hyvastit ei olleet yhta suruisat kuin Unkarissa aikoinaan, silla tiedan, etta mita tahansa mun elamassa tapahtuu seuraavan puolen vuoden aikana, niin Phillin ma naan kumminkin seuraavan 2 vuoden aikana. You never know.

13.2.-18.2. Bangkok

Bangkok meni aika sumussa. Kavin tiistaiaamuna viemassa mun viisumin Myanmarin/Burman lahetystoon, ja torstai-iltapaivana sen sain hakea. Perjantaiaamuna kavin viemassa Intian viisumihakemuksen.
Muut paivat menikin aikalailla lagaillessa. Nain Swen ja Samin (britti/thaikkupariskunnan Englannista joiden kanssa hengasin jo Chiang Maissa ollessani) ja olin niitten kanssa koko viikon Bangkokissa. Swella oli samanmoisia asioita paan sisalla kuin mullakin, ja tottakai me suomalaiseen (thaimaalais/englantilais/maailmalliseen) tapaan hukutimme murheemme jonnekin joka ei varmasti auta :-----------) Katottiin leffoja, hengattiin eraassa pienessa kahvilassa Khao Sanin ulkopuolella, joka muodostui kantapaikaksi sen viikon aikana. Siella soitti kahtena iltana ihana pitkan kiharatukan omaava thaimaalaispoika mahtavalla aanella ja kitaransoittotaidolla, joka soitti itkettavia covereita.

jatkuu....

Hymyjen kaunis & kuuma maa!

Kello on melkeen kymmenen illalla ja lampoa on vielakin about +30!

Olin niin onnellinen 12.1. saavuttuani Chiang Maihin. Paivan matkustus bussilla Luang Prabangiin, 2 paivaa veneessa istumista (9 h molempina paivina) ja sitten viela yksi kokonainen paiva bussissa ennen Chiang Maihin saapumista.

Phonsavanin (Laos) kohokohta jai tosiaan kirjoittamatta!
Olin paivana eraana kavelemassa kukkuloilla (paatettiin Franzin ja Gilin kanssa kaikki viettaa paiva omillamme), etsiessa sopivaa paikkaa kirjoittaa paivakirjaa ja syoda mandariineja. Kukkuloilla sattui olemaan 5 tyttoa pukeutuneena, ottamassa valokuvia. Niilla oli meikkia, hienot vaatteet ja paivanvarjot. Yks niista lahestyi mua, ja kysyi selvasti englanniksi, "Are you lost?" selitin sille, etta kavelen vaan ympariinsa.
Alettiin juttelemaan, ja juteltiinkin varmaan puolisen tuntia. Ntshiabsi oli 16-vuotias tytto, ja puhui todella hyvaa englantia! Se asui kyseisessa kylassa, johon olin kavellyt, ja kutsui mut hetken pienen paasta kotiinsa kaymaan. Mentiin juttelemaan sen englannin opettajan kanssa pariks tunniks. Keskusteltiin Suomen ja Laosin eroista, ruoasta, kulttuurista, opiskelusta jne. Hanen englanninopettajansa ei ollut koskaan kaynyt Laosin ulkopuolella.
Kun olin lahdossa, Ntshiabsi kutsui mut seuraavana aamuna kotiinsa aamupalalle perheensa kanssa.
Olin seuraavana aamuna 7 valmiina sovitussa kadunkulmassa, ja han tuli hakemaan mut moottoripyoralla. Mentiin aamumarketeille ostamaan vihanneksia sun muuta (koska ma en syo lihaa...) ja sitten mentiin hanen kotiinsa. Pilkottiin yhdessa Ntshiabsin ja hanen aitinsa kanssa keittion savilattialla jakkaroilla istuen vihannekset ja wokkipannussa paistettiin ne. Riisia, vihanneksia ja lihaa oli tiedossa aamupalaksi! Sen jalkeen olikin monenmonen valokuvan vuoro ennen mun kotiinlahtoa. Eras reissun ehdottomista kohokohdista.


Takaisin Thaimaahan..
Ekana yona Chiang Maissa jaoin huoneen eraan saksalaispojan kanssa, kierrettiin tunti kyselemassa hostelleja, mutta kaikki oli tayteenbuukattuja. Loydettiin eras hiema hintavampi hotelli ekaksi yoksi. Aamulla kiertelin kyselemassa ympariinsa, ja loysinkin maailman parhaan guesthousen. Nocky House. Puutarhamainen piha, telttoja ja patjoja moskiittoverkkojen alla portaiden alapuolella ja kuisteissa, monta huonetta + dormit myos, olohuone ja keittio kaikkien kaytossa, ja niin kotifiilis kun olla ja voi.

Ekat 3 paivaa meni suurimmaksi osaksi juhliessa. Tapasin mahtavia tyyppeja hostellilla.. 3 poikaa Englannista, englanti-englantithaimaalaispariskunta ja muita huippuja. Paivat meni Unoa pelatessa, syodessa, hengaillessa ja vitseja laukoessa.

Phil saapui 16.1.! Olin innoissani ko pieni lapsi syntymapaivastaan. Menin lentokentalle sita vastaan, ja eka ilta menikin vaan jutellessa ja syodessa.

Vuokrattiin Phillin kans pyorat, ja pyorailtiin ympariinsa Chiang Maita, mika oli hieman haasteellista + vaarallista mulle, since en oo oikeen tottunut tuohon VAARALLA puolella ajamiseen. En jaanyt auton alle vaikka hieman lahella olikin.
Tein myos thai kokkauskurssin Chiang Maissa! Siihen kuului aamumarketeilla kayminen, luomutilalla kiertaminen + siella kokkauskoululla kokkaaminen. Nyt osaan tehda tom yam-keiton (tofulla), kevatrullia, punaisen currypasten, tofua punaisessa curryssa, tofua cashewpahkinoilla ja jalkkariks kurpitsaa kookosmaidossa (ahhh). Oli hieman tuhti olo tuon paivan jalkeen hehe! Mutta NIIIIIN hyvaa (vaikka ite sanonkin).

Tasan viikko sitten lahdettiin Bangkokiin. Yojuna, istumapaikoilla. Sain hyvin nukuttua (lieneeko syyna se, etta edellisen kahden yon unet olivat yhteensa 7h.. kiitos viskin ja hyvan seuran), mutta silti vasytti aamulla. Bangkok oli KUUMA. Paljon kuumempi kuin Chiang Mai, mutta eihan se kukkuloilla olekaan...
Meita oli vastassa Gunn ja Auda, meidan thai vaihtarikaverit! Jalleennakeminen oli onnellinen. Mentiin Gunnin talolle, jossa kaytiin suihkussa ja vaihdettiin vaatteet ennen lahtoa lounaalle, jossa nahtiin lisaa meidan yhteisia vaihtarikavereita!

Lounaan jalkeen mentiin kaymaan jossain museossa (ei jaanyt hirveesti mieleen, olin aika koomassa), jonka jalkeen suunnistettiin Centralworld-torniin, ja livuttiin hissia pitkin 55. kerrokseen!! Nakymat oli HULPPEAT! Ja niin oli baarin hinnatkin... Yks coctail makso 10e, johon lisattiin viela palvelumaksut sun muut (hyvasti paivabudjetti).
Mutta olo oli mita onnellisin, koska ennen ylosmenoa seuraan liittyi Suvi ja Arttu!! Olin maailman onnellisin saadessani rutistaa Vauvaa. Tuli ikava kaikkia muita immeisia siina samalla tietenkin.

Seuraava paiva kierrettiin kaupungilla, kaytiin Chinatownissa, jossa oli kiinalaisen uudenvuoden avajaiset (nahtiin kuningatar ja prinsessa!!!!). Mentiin illalla paivalliselle Gunnin isan kanssa.

Kavin vihdoin ja viimein laakarissa uudestaan mahan takia. Bangkok hospital oli kallis ja hieno paikka (en jotenkin tuntenut oloani kotoisaksi kun jokaisella naisella oli korkkarit jalassa ja hameet paalla, ja joka toisella oli Louis Vuittonin laukku kourassa), ja palvelu oli erinomaista. Kaikki henkilokunta puhui englantia ja oli todella ystavallisia. Sain antaa kaiken maailman kokeet taas, ja kayda kahtena paivana perakkain laakarin luona, mutta mahasta ei loytynyt kertakaikkiaan mitaan. Kai se sitten on vain herkka. Mutta mulla todettiin anemia? Johon sain rautatabut matkaan. (alkaa huolehtiko, kaikki on hyvin)

Bangkokissa nain myos taas Franzin, minun lempparisaksalaistyton. Jalleennakemisen riemu oli suuri!! Kaipaan sen kans matkustamista hurjasti. Oli ihana viettaa muutama paiva Bangkokissa yhdessa.

Menetin kaikki sightseeing-stuff koska istuin sairaalassa. Phil, Franzi ja Gunn teki kaikki mun puolesta.
Kaytiin vahan kattomassa yoelamaa Khao San-tiella Bangkokissa (helvetti. ei voi muuta sanoa, kuin etta helvetti maan paalla) ja seuraavana paivana ostin tarvitsemani asiat sielta (riippumatto ja aladdin-housut. Jep Ansku, nyt voin virallisesti olla Aladdin).

Perjantaina matka alkoi iltapaivalla kohti Prachuap Khiri Khania, Gunnin kotikaupunkia. Matka kesti 5 tuntia, ja oltiin perilla vasta myohaan illalla. Lauantai pyorailtiin ympariinsa, syotiin hyva lounas ja loikoiltiin rannalla aurinkotuoleissa. Eilen (28.1.) oli myos mun 4 kuukautispaiva matkustamisen suhteen!!
Sita juhlistettiin menemalla 30 min ajomatkan paahan kansallispuistoon telttaan yota, 20 m paasta rannasta.
Aamulla herasin jo kuuden aikaan, mutta auringonnousu oli aika kaukana viela. Lahdin juoksulenkille hiekkarantaa pitkin (tuntui niin hyvalta 4 kuukauden tauon jalkeen haha). Tunnin lenkki ja jonnin verran lihaskuntoa. Paadyin siihen, etta vuosi on ihan liian pitka aika olla tekematta yhtaan mitaan, joten paree alottaa nyt!

Tanaan istuttiin bussissa, ja nyt ollaan Ranongissa. Huomisaamuna lahtee lautta kohti Ko Changin saarta (jossa Franzi odottaakin), jossa on tarkotus lohota ainakin viikko!
ADIOS ja nauttikaa pakkasesta :---------) ma hankin vihdoin ja viimein sen rusketuksen!

(ne jotka miettii etta milloin olen taalta poistulossa, ja mika on reittisuunnitelma? 5.3.-31.3. olen Myanmarissa/Burmassa, jonka jalkeen mahdollisimman nopeasti Intiaan. Intiassa on tarkoitus oleilla elo-/syyskuuhun asti, jonka jalkeen aion tulla Suomeen muutamaksi viikoksi vierailemaan. Sitten olisikin tarkoitus suunnata Farsaarille toihin keraamaan rahaa uudestaan.)

banaanipuun takapihalleni halajaisin

Jouluaaton aamuna astelin 8 aikaan bussiasemalle Franzin ja rinkkojemme kanssa. Bussiin paastiin hieman myohemmin, kuin mita alunperin meille sanottiin. Vihdoin ja viimein se lahti liikkelle, mutta vain mennakseen toiselle bussiasemalle 300 metrin paahan.
Puolen tunnin paasta eras kiinalaispoika kertoi meille, etta joudutaan oottamaan 1,5h toista bussia, joka vie meidat Luang Prabangiin. Bussi, jossa silla hetkella istuttiin, oli menossa Vientianeen???
Saipa ainakin syoda aamupalaa ja ottaa pienet nokkaunet rauhassa !

Muutaman tunnin odottelun jalkeen paastiin oikeaan bussiin, joka lahti viemaan meita kohti Luang Prabangia. Bussi oli onneksi makuubussi ja saatiin molemmat hyvat makuupaikat itsellemme. Paiva meni maisemia katsellen, pahkinoita syoden ja musiikkia kuunnellen. Rajalla saatiin odottaa viisumimiesta reilu puoli tuntia, koska hanella sattui olemaan lounastauko juuri silloin.
Ei oltu kumpikaan oikeen valmistauduttu evailla, joten jouluaaton ateria oli appelsiineja, maapahkinoita ja riisikakkuja. Tuhottiin myos mun Chengdusta asti saastamat piparinjamat. Niita mutustellessa tuli melkeen joulufiilis!

Seitseman aikaan illalla oltiin jossain vuorilla Laosissa, kun bussi jamahti keskelle tieta. 5 minuutin paasta tuli tieto, etta eras osa bussista on rikki ja kuljettaja joutuu lahtemaan johonkin laheisimpaan kylaan hakemaan uutta osaa. Pysahdys oli kaikenkaikkiaan parin tunnin mittainen!
Tutustuttiin siina hengaillessa eraaseen kiinalaistyttoon, joka matkustaa aitinsa kanssa maata pitkin Intiaan.

Saavuttiin Luang Prabangiin yhden aikaan yolla. Vaellettiin ympariinsa melkein tunnin verran turistikaduilla, jotta loydettiin edes yksi paikka, joka oli auki! Siellakin saatiin heratella henkilokunta ylos. Mutta saatiin kuin saatiinkin huone.

Seuraavana aamuna oli tiedossa ympariinsa vaeltelua. Loydettiin erittain halpa majatalo, joka naytti ihan meilta. Ei mitaan upouutta remontoitua taloa, vaan vanha kivitalo jossa oli kaikki vahan rupsahtanutta. It was lovely. Ja maksoi vain 2,5e per larvi!
Vaellettiin pitkin Mekong-joen vartta ja ympariampari kaupunkia. Ostettiin sticky ricea ja tofua lounaaksi, ja syotiin se joenvarren portailla. Aurinko oli lammin ja seura loistavaa. Mun Dalifiilis tuli takaisin! Ja paatin, etten halua sen enaa mihinkaan katoavan.

Iltamarketeilla syominen oli varsin edukasta. Piti maksaa 10 000 kip (1e) jolla sai lautasen kateensa, ja sai kasata siihen ruokaa niin paljon kuin halusi (kaikki oli kasvisruokaa, tofua monella eri tapaa, riisia, nuudeleita, kaikenmoisia kasvisjuttuja NAM). Lopussa oltiin aika etevia, jotta saatiin mahdollisimman paljon lautaselle ruokaa. Hehe.
Sina iltana paatettiin myos juhlia meidan joulua! Paadyttiin kamalaan paikkaan jonka nimi oli Lao Lao Garden. Joulumusiikkia, koko paikka koristeltu jouluisasti ja taynna lansimaalaisia humaltumassa. Istuttiin siella jonkin aikaa, koska tavattiin pari loistavaa viiskymppista miesta Australiasta. Kaikki paikat sulkevat ovensa viiimeistaan 22.30, baarit 11.30 Luang Prabangissa. Hieman huono aika paattaa ilta ennen kahtatoista? Sehan on parasta aikaa!

Seuraava paiva kului ympariampari kavellessa. Ostettiin maailman maukkain ananas, ja loydettiin ihana rantapaikka Mekong-joen varrelta, jossa se nautittiin. Hedelmat on niin hyvia taalla!!

Luang Prabang on todella turistipaikka. Ymparisto on kaunis, mutta koko kaupunki on taynna lansimaalaisia, majataloja ja turistikauppoja. Tuktuk-kuskit hidastaa kohdalla koko ajan ja ihmiset kauppaa tavaroita.
Aamupalapaikaksi loydettiin paikallisten paikka, jossa sai maailman parasta Kafe Lao:a (se on niin hyvaa ja vahvaa nam) ja baguettea halpaan hintaan!
Yhtena paivana otettiin vene Mekong-joen toiselle puolelle, jossa on pieni kyla eika paljon muita turisteja. Kaveltiin metsassa omia polkujamme muutama tunti, pysahdyttiin keskelle metsaa syomaan tuoretta papaijaa ja juttelemaan. On mahtavaa loytaa joku jonka kanssa voi lopista samalla lailla, kuin ystavien kanssa kotona. Ollaan myos molemmat yllattyneita ettei mikaan piirre toisessa arsyta toista, ja tullaan niin hyvin juttuun.

Toiseksiviimeisena paivana Luang Prabangissa vuokrattiin moottoripyora, ja matkattiin 30 km paahan vesiputouksille. Ensimmainen kerta, kun ajoin ikina moottoripyoraa, mutta se oli onneksi automaattinen.. Eli melkein sama kuin olisi skootteria ajellut!
Matkalla nahtiin monta kaunista pikkukylaa, ja itse putoukset.. huhheijaa! Oli kristallinkirkasta vetta ja todella kaunista. Luvassa oli puolen tunnin kapuaminen korkeimmalle kohdalle, ja sitten metsassa vaeltamista tunnin verran, kunnes loydettiin taydellinen piknik-paikka. Maapahkinoita, tuoretta ananasta, dragon fruit ja appelsiineja. Kaksi paivaa perakkain ananasta tarkoitti vain sita, etta suu alkoi vuotaa verta loppujen lopuks..

5 yon Luang Prabangissa olon jalkeen oli aika lahtea taas liikkeelle. Kohti Nong Khiawia. Kulkuvalineena oli iso tuktuk, eli paku, jonka takaosa on avoin ja siina on puupenkit. Matkassa oli 4 laotyttoa ja munkki (taalla on ihanaa, kun munkit puhuu englantia, joten niiden kanssa voi oikeastaan keskustellakin), joka oli menossa tapaamaan vanhempiaan. Han nakee heita 2krt/vuosi, 2 paivaa kerrallaan! Kyyti oli aika kylmanlaista, ja kyydista epamukavampaa teki viela se, etta katolla ja jalkatilassa oli about 12m pitkat metallitangot. Ne riisti asvalttia vasten noin puolet ajomatkasta = paan sisalla raastoi puolet ajomatkasta.
Vihdoin ja viimein 30 min ennen Nong Khiawia pysahdyttiin lastaamaan ne pois kyydista, ja mies jolle ne tuli, kutsui meidat sisalle juomaan teeta ja syomaan kuivattuja & hunajalla paallystettyja bataatteja ja perunoita. AH niin hyvaa.

Yksi yo Nonh Khiawissa, ja tunnin ajomatka aamulla kohti Muang Knoita.

Muang Knoi on parinsadan ihmisen kyla Mekong-joen varrella. Se on muuttunut turistikeskukseksi parin viime vuoden aikana, mutta oli silti aivan ihana paikka. Loydettiin taydellinen bungalow joen varrelta, maksettiin 2,5e per larvi kylpyhuoneesta, parisangysta ja kahdesta riippumatosta kuistilla jokimaisemalla <3 Tavattiin heti ekana paivana hollantilais- ja israelilaismies joiden kanssa tultiin todella hyvin juttuun, ja niiden kanssa hengattiinkin sitten uusi vuosi.
Ilma oli kuuma, +30C. Ihanaa. UV-aattona suunnitelma oli kavella tunnin matka seuraavaan kylaan. Ma paatin puolessavalissa, etta on kivompi viettaa iltapaiva yksikseen. Lahdin metsaan kavelemaan pikkupolkuja pitkin. Lopulta polkua ei ollut enaa ollenkaan ja paadyin pienen joen varteen, jossa oli taydellinen paikka uimiselle. Vaatteet pois ja pulikoimaan! Sen jalkeen takaisin mokille, riippumattoon keinumaan ja kuuntelemaan musiikkia & nukkumaan.

UV-ilta oli villi - ainakin Laolaisilla. Istuttiin bungalowilla ja pelattiin korttia suurin osa illasta, mutta sitten tajuttiin, etta kello on jo PALJON ja taytyy lahtea syomaan. Kaikki ravintolat (sita yhta lukuunottamatta) oli suljettu - tai ainakin keittio oli. Joka puolella tarjottiin Lao Laoa (riisiviskia), ja kaikki tanssi ja oli iloisia!
Saatiin kumminkin ruokaa, ja vuoden vaihtuminen meni lepposissa tunnelmissa Beerlaoa juoden ja korttia pelaten (maailman parasta olutta).

Seuraavana aamuna pojat lahti Luang Prabangiin hakemaan lisaa rahaa (tarkoitus oli niiden palattua lahtea joen toiselle vuodelle riippumattojen kanssa kiipeamaan pariks paivaks ja nukkumaan in the wild). Me mentiin aamupalalle meidan kantapaikkaan Franzin kanssa, mutta ei paasty sielta ulos ennen kello kolmea.. Ennen kuin sain aamupalan eteeni, olin vetaissut ensimmaisen annoksen Lao Laoa, ja sita sitten tarjottiinkin kierros kierroksen jalkeen..
Kahden jalkeen mentiin toiseen paikkaan (humaltuneina), jossa Franzi vaihtoi kirjojansa. Saatiin lisaa Lao Laoa, ja neljalta todettiin, etta on pakko lahtea liikkeelle, jos halutaan saapua ennen pimean tuloa.

Tunnin kavelymatka meni aika nopeasti kun paassa humisi!
Kyla oli erittain pieni, 3 minuutissa sen kaveli helposti paasta paahan. Viihdyttiin kylassa pari yota. Saatiin bambumaja keskelta kylaa (1e/yo, eli 50snt per larvi), joka takasi sen, etta kylan noin 100 kukkoa heratti moneen kertaan yolla, ja aamulla aikaisin.
Kylassa itsessaan ei ollut juuri mitaan tekemista, muuta kuin katsella ihmisten askareita. Enimmakseen nekin vaan hengasi paivat pitkat, lapset leikkien, koirat nauttien auringosta ja naiset kotiaskareita tehden.

Yksi yo lisaa Muang Knoissa, jonka jalkeen matka jatkui takaisin Nong Khiawiin..
Siita sitten lahdettiinkin tanne, kohti Phonsavania. Gil, israelilaismies lahti meidan matkaan.
Matkalla pysahdyttiin keskella pikkukylaa, jossa ahtauduttiin pieneen huoneeseen kolmestaan nukkumaan ( oli kylma JA tuli halvemmaks). Seuraavana aamuna oli monen tunnin odotus bussin suhteen. Istuttiin meidan majaemannan kanssa tulen aaressa koko aamu, katsottiin kun se paistoi ROTAN ja teki siita sitten rottasoppaa itselleen ja eraalle toiselle tytolle. (mun fleece haisee rotalle talla hetkella)

Paadyttiin liftaamaan (ei ollut kovin hyva idea, koska se maksoi enemman kuin bussi), saatin nopea ja mukava maasturin kyyti Phonsavaniin.
Tama kaupunki ei oo oikeen mistaan kotosin. Ainut kiinnostava asia taalla on Plain of Jars, jota kaytiin eilen katsomassa.

Huomenna mun matka jatkuu takaisin Luang Prabangiin, josta lahden veneella kohti Thaimaata! Jossa naen rakkaan Phillin 7 paivan paasta!!

Kiina, osa LOPPU

2 kuukautta Kiinassa (56 pv jos tarkkoja ollaan) meni aivan liian nopeesti! Sinne vois helposti ottaa 6 kuukauden viisumin ja siltikaan ei nakisi koko maata. Niin monta eri reittia menna maa lapi, ristiin ja rastiin, ja mina otin vain yhden niista.

Litangin jalkeen matka vuorilta alaspain jatkui Xianchingmeniin vain yhdeksi yoksi, josta otettiin bussi kohti Zhongdiania (paremmin tunnetaan Shangri La:na). Aika tylsa paikka, hurjan paljon lansimaalaisia on muuttanut sinne ja perustanut outdoor-bisneksia jne.
Viihdyttiin Swaanin kanssa siella pari yota. Tavattiin eras suomalaisnainen siella (sen kanssa hengaillessani tajusin taas kaikki syyt miks ikina halusin pois suomesta....) joka meidan kanssa hengaili Shangri Lassa.
Toisena paivana vuokrattiin pyorat, ja poljettiin kaupungin ulkopuolella sijaitsevalle (kuivuneelle) jarvelle. Kaameita kilometrin pituisia ylamakia matkalla, pyoran talutusta lehmien keskella pellolla jotta ei tarvinnut matkaa 5 euron sisaanpaasymaksua. Kiinalaiset on kylla eri tyyppeja sisaanpaasymaksuissa. Kaikkialle pitaa aina maksaa ja paljon. (kuka haluaa ylipaatansa maksaa siita etta nakee kuivuneen jarven? welcome to China)
Kylla pyoraretkelta loytyi myos paljon nakemisen arvoisia pikkukylia ja kauniita, kauniita kasinrakennettuja, valtavia tiibetilaistyylisia taloja.

Shangri La:sta haluttiin lahtea aika nopsaa kohti Lijiangia, joka ei kylla suuria luvannut. Taas luvattiin tunnelmallista vanhaa kaupunkia (vanha kaupunki on hieman kauempana kaupungin ns. uudesta keskustasta ja on ymparoity kivimuurilla), mutta ei se ihan sita ollutkaan. Koko paikka oli taynna kiinalaisturisteja (kuulemma eniten vierailtu turistipaikka Kiinassa, voittaa jopa muurin), ylihinnoitettuja ravintoloita, samannakoisia ja samoja tavaroita myyvia turistikauppoja ja samannakoisia kujia (lieko taman takia etta olinkin eksyksissa koko ajan....).

Swaan halusi lahtea tekemaan Tiger Leaping Gorge-trekkauksen (jonka takia ihmiset yleensa pysahtyy Lijiangiin), ja mun suunnitelma oli lahtea yksin jatkamaan matkaa parin paivan sisaan. Vuokrattiin suominaisen kanssa pyorat ja mentiin about 12km paassa olevaan pikkukylaan, Baishaan,paivaksi. Kyla on kuuluisa Dr. Hosta, maailmankuulusta parantajamiehesta. Mekin sita mentiin tapaamaan, ja kateltiin moneen otteeseen. Saatiin lukea monta lippuslappusta kyseisesta miehesta suomeksi ja englanniksi, mita kaikkea se on elamassaan saanut aikaseksi.

Samaisena iltana sain puhelinsoiton oudosta numerosta (yleensa en vastaa, silla ne on yleensa jotain kiinalaisia, jotka haluaa kaupata jotain. kai?). Talla kertaa kumminkin vastasin ja se oli.. Betti!!! Se oli samassa retkimajassa yota kuin Swaan! Swaan oli vaan mennyt kysymaan silta ja Tomilta "Tunnetteko te Sofiaa?" ja niin ne oli saaneet tietaa etta oon siella. Ne oli myos olleet vailla tekemista edellisena paivana, ei vaan oltu tiedetty toistemme olemassaolosta.
Jain niiden takia Lijiangiin yhdeks ylimaaraseks paivaks ja voi hemmetti. Oli niin ihanaa saada kunnolla rutistaa jotakuta, puhua palattaa suomea jonkun kanssa jonka tuntee ja vaan hegata. Se paiva oli liian lyhyt.

Dali.... voi elama. Mun odotukset Dalia kohtaan ei olleet minkaanmoiset. Olin kuullut, etta se on samanmoinen 'vanha- ja uusi kaupunki'- kuin Lijiang mutta.. vaarassa olin!
Saavuin hostellille, ja ensimmaisen 30 min aikana mulla oli ollut syvalliset keskustelut hostellin omistajan Jielinin kanssa. Keskusteltiin meditaatiosta, joogasta, elaman arvoista ja kaikesta mahdollisesta. Ilma oli lammin ja ilmapiiri samanmoinen.
Dali oli kaikella tapaa taydellinen paikka rauhoittumiselle edellisten viikkojen nopeiden paikanvaihtojen jalkeen. Siella on paljon lansimaalaisia, jotka ovat matkustaneet, mutta rakastuneet paikkaan ja paattaneet jaada. Paljon kiinalaisia, jotka on kokeneet burn outin, ja loytaneet rauhan Dalissa. Koko viikon ajan mulla oli hymyily-olo. Onnellisuus ja rauha! Kaikki jotka ovat saaneet viesteja/postikortteja Daliviikolta, miettivat varmaan, etta mita Kiina on mulle tehnyt.. Ei Kiina, vaan Dali.

Tapasin paljon mielenkiintoisia ja ihania ihmisia. Swaan tuli Daliin paiva mun jalkeen, ei paasty eroon toisistamme vielakaan :------D
Hostellilla oli Margot, 28v australialaisnainen jonka kanssa tulin juttuun todella hyvin. Se opiskelee joogaopettajaksi (sen takia olikin Kiinassa, se oli ollut kuukauden kestavalla joogakurssilla). Sain olla sen ensimmainen oppilas!! Aamujoogatunti hostellin katolla aamuauringon paistaessa, voiko paiva alkaa paremmin? Toisena aamuna tehtiin auringon noustessa (klo 7) tunti Tai Chi:ta Jielinin johdolla kaupungin muurilla, vain me kolme. Sen jalkeen pienet nokkaunet ja viela joogatunti paalle.

RUOKA. Voi elama. Dali oli taynna ihania lankkariravintoloita, ja se olikin eka kerta koko matkan aikana kun hemmottelin itseani. Loydettiin avokadoravintola, josta sai maailman parasta taysjyvaleipaa avokadolla. Nautittiin sita aika monta kertaa viikon aikana. Toinen lempparipaikka oli luostarin kautta yllapidetty ravintola, jossa 70sentilla sai syoda niin paljon kuin halusi. Kaikki tarjottu ruoka oli vegaanista, ja yleensa oli riisia +4 eri kasvisvaihtoehtoa paalle.

Dalissa tapasin myos hollantilaispariskunnan, jotka asuvat Australiassa, ja he antoivat paljon vinkkeja tyonhakuun Australiassa. Ja antoivat myos yhteystietonsa, jos satun huudeille, he voivat auttaa tyonhaussa jne.
Tapasin myos ihanan, ihanan suomalaistyton Tuulin. Oikea luonnonlapsi. 6.12. nahtiin baarissa, se hyppas kaulaan koska oli innoissaan toisesta suomalaisesta. Tultiin loistavasti juttuun ja seuraavana aamuna se vei mut ja Swaanin aamupalalle ihanaan paikkaan, jossa sain maailman parhaita pannukakkuja ja tuoreita mansikoita.

Swaan lahti seuraavana paivana laheiseen luostariin, jonne ne ottaa halukkaita aina viikoks kerrallaan opiskelemaan Kung Futa. Tuuli kertoi kyseisesta paikasta. Ma jain Daliin hengaamaan Margotin kanssa ja yksikseni.
Swaan tuli muutaman paivan paasta takaisin, silla oli mahaongelmia siellaollesaan. Kuten myos mulla. Mahaongelmat oli jatkuneet Litangista asti, enempivahempi koko aika. Muutama paiva parempana ja sitten taas huonompaan suuntaan.
Edellisena iltana, ennen tarkoituksenmukaista lahtoa Kunmingiin, ma sain ruokamyrkytyksen. Kai. Oksensin 4 kertaa koko yon aikana, ja sain juosta vessassa koko aikan. Seuraavana paivana en noussut sangysta koko paivana, enka saanut alas muuta kuin pari paistettua kananmunaa. Olo oli kaamea.

Sita seuraavana paivana matka kumminkin jatkui kohti Kunmingia. Siella oli kylma, kaupunki oli iso ja olo vielakin huono. Kaikki ainekset siihen, etta en tykkaa koko kaupungista. Ainoa syy koko kaupungissa oloon oli se, etta halusin hakea valmiiksi Thaimaa-viisumin. Ja sehan onnistui. Mahdollisuus 2 kuukauden oloon nyt siis Thaimaassa! Swaanin selka niksahti, joten se sai juosta laakarilla sen kanssa. Mina taasen annoin periksi ja menin laakarille mahani kanssa. Kaikenmoiset testit otettiin, mutta ei loytynyt mitaan. Sain kolmea erilaista laaketta, joiden pitaisi auttaa. Annettiin Swaanin kanssa piristyksena meille muutama tunti H&M:lla. Ostin vain T-paidan ja pitkahihaisen, jota tarvitsin!! Saalittavaa, mutta. Oli semmoiset turhautuneisuusolot kaupungin ja oman voinnin takia, etta.

Viimeisena iltana Kunmingissa ollessani tapasin Nicolasin, Costa Ricalaisen miehen joka asustelee Chiang Maissa. Alettiin keskustelemaan Laosista ja Thaimaasta, ja se kertoi mulle maailman kauneimmasta paikasta, Luang Prabangista Laosissa. Se mietti myos, etta miten menee takaisin Chiang Maihin. Kuunneltuani sita koko illan, paatin etta meen Laosin kautta Thaimaaseen. Miksi ei? Mulla on aikaa, ja se on itseasiassa halvempi vaihtoehto kuin menna Jinghongista suoraan Thaimaaseen speedboatilla.

Matka jatkui Jinghongiin, jossa VIHDOIN JA VIIMEIN oli lammin. Pystyi kulkemaan T-paidassa kadulla, ilalla tarvitsi vain villatakin siihen paalle. Maha jaksoi jatkaa oikutteluaan. Aloitin malarialaakityksen. Lariamia kerran viikossa naamaan. Ei ole viela ainakaan tullut hallusinaatioita tai ylikamalia painajaisia, joita se pahimmillaan voi aiheuttaa.

Kun saavuin Jinghongiin, ei ollut mitaan hajua missa suunnalla olin. Oli vain kartta, josta en ymmartanyt mitaan ja hostellin osoite. Kysyin eraalta miehelta apua, joka ei puhunut sanaakaan englantia. Parilta eri ihmiselta kysyttyaan, han kekusteli eraan kiinalaistyton kanssa joka oli juuri lahdossa skootterilla johonkin suuntaan. Tytto osoitti tarakkaansa tarkoittaen, etta hyppaa kyytiin. Niin mina tein! Ja han veikin minut hostellin ovelle asti, eika suostunut ottamaan rahaa eika mitaan muuta. Halusi vain nimen ja puhelinnumeroni, ja elekielella sanoi etta soitellaan. Ei meilla kylla yhteista kielta ollut, mutta hyvin se onnistui. Ihana tytto.

Jinghongiin saapui paivaa myohemmin Franzi, ihana saksalaistytto. Hippiainen, boheemi ja monella tapaa samahenkinen ja samallalailla-ajatteleva kuin mina. Hetken juteltuamme tajuttiin, etta meilla on samanmoiset suunnitelmat Kiinan suhteen, ja meidan viisumikin menee umpeen suurinpiirtein samaa aikaa. Parin paivan Jinghongissa olon jalkeen otettiin bussi Mengluniin, josta oli tarkoitus jatkaa matkaa pikkukyliin sen ymparilla.
Oltiin 10 min bussiasemalla, ja kun bussiaseman neiti ei osannut meille kertoa mitaan kivoja kylia ymparilla, paatettiin ottaa suoraan bussi Menglaan, etela-Yunnanin osaan.
Oli aatonaatto, kun sinne saavuttiin. Ensimmaista kertaa muutamaan viikkoon mulla oli ruokahalua syoda. Juhlittiin sita tofulla ja oluella.

Ja yhden paivan jalkeen, Menglassa oltuamme, paatettiin ettei haluta jaada sinne. Tutkittiin Laosin karttaa, ja paatettiin etta aattoaamuna matka alkaa kohti Luang Prabangia......