elamaa kalastajakylissa ja paahtavan kuuma Bagan

14.3.-18.3 INLE JARVI

Mun majatalo Inle- jarven laheisyydessa oli kanaalin varrella, josta ihmiset saapuvat veneillaan Nyaung Shwen kylaan, joka on paa-turistikyla Inle jarvella. Joka aamu herasin kuuden - seitseman aikaan siihen, kun ihmiset saapuivat veneilla kylaan, ihmisten huutoihin, veneiden purkuun, seka myos seinan takana toitatekevaan hotellipoikaan joka kilisteli aamiaiskuppeja poytiin.

Ensimmaisena paivana siella tapasin Edmundin, 63-vuotiaan hollantilaismiehen (mutta joka myos inhoaa "mista olet kotoisin?"-kysymysta). Haluttiin molemmat menna veneretkelle itse Inle-jarvelle, joten tarvittiin lisaa ihmisia. Paadyttiin kolmeksi tunniksi keskustelemaan Aasiasta, sen ihmisista ja elamantyylista, uskonnoista, ja asioiden tietoisuudesta. Se on itse ollut Intiassa monituisen monta kertaa, antoi mulle paljon vinkkeja ja myos kayntikorttinsa, koska omistaa asunnon Intiassa. Jos siis haluan siella majoittua. Oli mahtavaa jutella sen kanssa.

Tapasin hotellilla superdupertylsan suomalaispariskunnan, joita kumminkin pyysin meidan mukaan veneretkelle, jotta saatiin kustannuksia alaspain.

Veneretki oli vasyttava mutta mielenkiintoinen. Inle jarvi on SUURI. Ja oli mahtavaa nahda veden paalle rakennettuja taloja ja kylia. Kavella muutamalla kujalla jotka oli niiden kylien 'paakadut'. Meidan kuljettaja vei meita toki myos moniin kulta-/hopea-/vaatekauppoihin josta muka olisi jotain pitanyt ostaa, se itse sai siita pienesti rahaa valista.

Nahtiin suuri marketti, kalastajia jarvella ja toisenlaista elamaa. Marketit kiertaa viidessa eri kylassa paivittain, eli ihmiset tekee ostoksensa joka 5. paiva, kun marketti on lahella niiden kylaa. Sielta ostetaan lihaa, kasviksia, hedelmia ja kuiva-aineita. Kaikki lastataan veneisiin ja ajellaan takaisin kotia.

Veneretken jalkeen lahdin lojumaan teetaloon lipittamaan maitoteeta ja ottamaan omaa aikaa (pois suomalaisten parista). Sinne tuli eras mies, joka mulle alkoi jutella, ja kysyi extempore jos haluaisin lahtea sen ja 2 saksalaistyton kanssa seuraavana paivana paivatrekkaukselle. Mietin pari sekuntia ja vastasin KYLLA.

Seuraavana aamuna lahto kello 7, otimme pyorat allemme ja muutaman kilometrin pyorailyn jalkeen lahdimme kapuamaan kohti suurensuurta kukkulaa, jonka paalla on muutama pieni pikkukyla.

Kavuttiin n. 1,5 tuntia taukojen kera, kunnes saavuttiin ensimmaiseen pikkukylaan. Meidan oppaamme oli ottanut sakillisen riisikakkuja lapsille, joita se mursi ja jakoi niille aina kun niita nakyi. Matkalla nahtiin myos kaksi tyttoa jotka kantoivat polttopuita kylaa kohti. Polttopuiden keruupaikka on reilu puolen tunnin paassa kylasta..

Meille tarjottiin teeta ja pahkinoita seka tummaa sokeria paloina. Saatiin myos katsoa, kun koko perhe yhdessa vaihtoi talon keittion vanhan kaislakaton uudeksi.

Kaveltiin muutaman kylan lavitse, reilu puolen tunnin kavelymatka vesibuffaloiden uimapaikalle. Pojat ratsastavat/kaitsevat buffalot sinne paivittain uimaan -varsinkin kuuman kelin aikana. Ja joskus hyppaavat itsekin peraan.

Viimeisessa kylassa saatiin nauttia lounas eraan perheen luona, ennen alaspain kipuamista.

Samalla retkella nahtiin viela, kun miehet kasipelin puristivat sokeriruo'osta nesteet pihalle, joka sitten lahetetaan sokeritehtaaseen. Nam.

Elama vuorella pienessa kylassa on aikamoista verrattuna edes tavallisen kylan elamaan Burmassa. Kylalaiset kapuavat matkan alas ja ylos ainakin pari kertaa viikossa ; marketille ostamaan ruokaa. Veden- ja puunhakupisteet on ainakin puolen tunnin matkan paassa kylista, ja siella pitaa kayda paivittain. Sadevesi kerataan aina talteen. Jos joku on sairas ja tarvitsee laakaria, hanelle rakennetaan paarit ja viedaan vuorelta alas Nyaung Shwen kylaan.

Yksi syista, miksi vuori-ihmiset elavat 80-90-vuotiaiksi onkin, koska he suurimmaksi osaksi syovat kasviksia ja riisia, eivatka juo alkoholia, seka kapuilevat vuorea ylosalas pienesta pitaen.

Vikana iltana Inle-jarvella tormasin Karoliinaan, suomityttoon Hsipawsta! Hengasin sen ja monen muun matkaajan kanssa illan, pahkinoita syoden ja burmalaista rommia nauttien. Oli kiva kuulla muiden tarinoita - ja erityisesti sain paljon vinkkeja Intian reissua varten.

Seuraavana paivana lahdin Taunggyin kaupungin kautta kohti Bagania, tuota tuhansien pagodien turistirysapaikkaa..

20.3. - 24.3. BAGAN

Ekana paivana Baganissa ollessani paadyin juttelemaan Mimin kanssa, joka omistaa pienen taulukaupan vanhan Baganin ja turistikylan puolessavalissa, joka oli myos ihan mun majatalon vieressa.

Ekana paivana juteltiin Burman politiikasta ja sen yleisesta tilanteesta.

Mimi & poliittista taustaa:

- 2007 vankilaan kahdeksi vuodeksi protestien takia, kuin myos hanen isansa

- 2007 protesteissa ammuttiin japanilainen valokuvaaja, seka kanadalainen nainen, joka oli Mimin tyttoystava

- 2009 Mimi paasi pois vankilasta

- 2 kuukauden vapauden jalkeen taas kahdeksi vuodeksi vankilaan. Talla kertaa syyna oli sahkoposti, jonka han lahetti journalistiystavalleen Jenniferille Amerikkaan. Se kasitteli hallinnon huonoa reagointia syklonin aiheuttamiin tuhoihin ja kuinka Burman hallitus ei hyvaksynyt apua ulkopuolelta

- kirjoitti vankilassaollessaan 20 kappaletta rokkibandille, jonka kappaleet on poliittisia, ja jonka laulaja on istunut 4 kertaa vankilassa (kappaleiden ja protestien takia), ensimmaisen kerran 15-vuotiaana

- Mimi avasi kirjaston (about 5000 kirjaa, 15 kannettavaa konetta) ja piti englannin tunteja kylan lapsille. Kirjasto ehti olla avoinna 3 vuotta, ennenkuin hallitus otti KAIKEN pois, mukaanlukien sen maan jolla kirjasto oli - joka oli kuulunut Mimin perheelle viimeiset 3 sukupolvea. Syyna tietenkin se, etta hallitus ei halua ihmisen kouluttautuvan Mimin aiti itkee paivittain heidan maansa vuoksi

- Mimin vanhempi veli ja monet ystavat ovat kuolleet huonon terveydenhuollon vuoksi. Jos ei ole rahaa, ei hoitoa tule. Ei haittaa vaikka ojentaisi kultakellon tai moottoripyoran avaimet - vain raha kelpaa.

Vietin monta iltapaivaa jutellen Mimin kanssa maan tilanteesta, sen perheesta ja kaikesta mahdollisesta. Toisen paivan iltana mut kutsuttiin sen perheen kotiin illalliselle - parasta Burmalaista ruokaa mita oon syonyt.
Mulle myos tunnustettiin sina iltana rakkautta tahtien loisteessa pimealla pagodalla istuessa.. Mutta ei, en tuu takaisin Burmalaisen miehen kainalossa. Or who knows

Pagodat oli nakemisen arvoisia, mutta joka paiva oli turkasen kuuma ja matkaan piti lahtea joko ihan aamusta ja palata puolenpaivan aikaan, tai lahtea liikkeelle 3-4 aikaan kun ei ollut enaan pahin kuumuus paalla. En edes nahnyt niin paljon kuin olisin voinut, koska paivani vietin suurimmaks osaks Mimin kanssa, tai belgialaisen kuuskymppisen miehen kanssa jonka kanssa kaytiin maailmaaparantavia keskusteluja. En tajua miten tuun aina taalla toimeen parhaiten vanhojen ukkojen kanssa :------D

23.3. lahti matka bussissa takaisin kohti YANGONIA ja ihanaa Franzipanzia....

Burman kuvat loytyypi taalta

longyit, litra vihreaa teeta paivassa ja avokadoja aamupalaksi

5.3.-6.3. Yangon

Bangkokin lentokentalla meinas tulla sydan kurkkuun. Olin kentalla paljon ennen kuutta aamulla, lento oli 7.20. Menetin aikaa yrittaessani vaihtaa dollareitani pienempiin dollareihin jota kassaneiti ei suostunut tekemaan.
Jono passin tarkastukseen oli noin puoli kilometria, nopeasti se meni mutta hieman kiilailin ihmisten eteen huomatessani etta kello on varttia vaille seitseman. Kello seitsemalta ojensin passini virkailijalle (kiilasin kaikkien ohi jonossa), juoksin turvatarkastukseen, jonka jalkeen juoksin 0,5 km matkan oikealle portille. Taytyy myontaa, etta se otti hieman kunnon paalle, selassa 11kg tavaraa ja takana puolen vuoden lintsaaminen kuntoilusta. Paastessani portille alotin kiroilemaan suomeksi, koska luulin sen olevan suljettu. Takana kumminkin juoksi pari miesta jotka olivat tulossa samalle lennolle, ja... niinno, en vaan loytanyt oikeeta porttia.
Kello oli 7.20 kun istahdin alas koneeseen, ja lahdettiin vasta kahdeksan aikaan kun odoteltiin jotain jalkapalloilijoita. Olipahan lahto.

Oli ekaa kertaa hieman kauhunsekainen fiilis, ekaa kertaa Helsinki-Pietari bussin jalkeen. En tiennyt juuri mitaan Burmasta, ei ollut varmuutta hotellista, en tiennyt oikeen mistaan mitaan.

Samantien kun paasin lentokentalla oikealle puolelle portteja, nain Motherland Innin kyltin (olin laittanut mailia niille majotuksesta) ja niilla sattu olemaan dormitoryssa yks vapaa sanky. Alotin hymyilemisen samantien. Kaikki ne miehet pitkat hameet (longyit) paalla, komeat miehet, varikkaat kuosit vaatteisa naisilla.. kaikki.

Ekan paivan vietin kahden pyoran alla, kruisaillen ympari Yangonin katuja, mika oli aika itsemurhaidea ainakin kolmen aikaan paivalla kun hyoriipyorii kadun vierella bussien kyljessa ja varoo bussikuskien betel-lehtien pureskelusylkayksia, kavellen marketeilla (hedelmat ja avokadot <3 kaks avokadoa hintaan 50 senttia. ne oli niiin hyvia), HYMYILLEN koko ajan, ihmiset osoittelivat koko ajan ja olivat kiinnostuneita (yleensa ne on aina kiinnostuneita huulilavarista ja venytyskorusta. ja tatskoista tietenkin), teetin ensimmaisen oman longyini (pinkki).
Yks parhaista hetkista oli, kun eksyin matkalla marketille ja paadyin pyorailmaan jonkin pikkukylan tielle. Ihmiset hengaili bambuasumuksiensa edustalla ja lapset leikki ulkona. Eras pikkupoika pysahtyi keskelle tieta mut nahdessaan, paasti "vau"-aanen suustaan ja suu pysyi auki kunnes olin mennyt sen ohi.
Varasin lipun Mandalayhin, ja lahdin sinne 6.paiva iltabussilla.

7.3.-10.3. Mandalay

Ekan aamun ensimmaisen viiden minuutin aikana tapasin Julesin, kaikenmoisten sahkovempeleitten korjaajan. Se hengaili kadulla kaverinsa kanssa, joivat teeta ja laiskottelivat. Istuin niitten kanssa siina pitkan tovin, peruskysymykset (mista oot kotoisin/mika sun nimi on/mita teet tyokses/onko tama ensimmainen kerta burmassa/only one??/mita tykkaat burmasta/jne), jonka jalkeen mentiin tsekkaamaan katolinen kirkko (sain kunnon informaation kaikista seinallaroikkuvista kuvista, keta ne on ja mita ne edustaa) jonka jalkeen hengailtiin teetalossa pari tuntia.
Makeaa leipaa munassa paistettuna, maitoteeta ja makeisia ja paljon, paljon vihreaa teeta. Jules opetti mulle Burman kielta ja puhuttiin uskonnoista, Burman historiasta, Suomesta, koulutuksesta, kaikesta mahdollisesta.
Illalla tapasin myos Julesin ystavat. Se kertoi, etta ne tapaa joka ilta teetalossa 8-9 aikaan, ja viettaa siella pari tuntia jutellen, kitaraa soittaen ja hengaillen. Oli superkivaa.

"Teahouse" loytyy jokaisesta kadunkulmasta kaikista kylista ja kaupungeista Burmassa. Niissa on yleensa pienet muovi- tai puutuolit (jotka nayttaa aivan ko ne ois lapsille suunniteltu), poydalla on metallivati jossa lilluu veessa pienia keraamikuppeja, jotka on teeta varten ja poydalla on termoskannu taynna vihreaa teeta, jota siis saa juoda niin paljon kuin haluaa.
Yleensa kaikki juo maitoteeta. Pari teelusikallista condenced milk (it's so sweet and good), maitoa ja vahvaa teeta. Toinen vaihtoehto on 3 in1 kahvit (ainoa kahvi jota Burmassa saa).
Monenmoista makeaa makeista on tarjolla, kuten munassa paistettu leipa sokerilla, ananaskeksit, kevatrullat, samosat jne. Monesti teetaloilla on myos pieni keittio, eli silloin niilta saa myos riisia ja chilia tmv.
Jokaisella teetalolla on omistaja, joka yleensa istuu tiskin takana tuolilla ja on vastuussa rahoista. Juoksupoikia on yleensa ainakin 4, ja teentekijoita yks tai kaks. Juoksupojat on ( nain Jules kertoi) pienista kylista, jotka on tulleet tekemaan toita kaupunkiin. He saavat ruoan ja majoituksen teetalon omistajalta, ja 8000 kyatia kuussa rahaa (8euroa), jonka he lahettavat kotiin perheellensa. Teetalot avaavat ovensa yleensa 5 aikaan aamulla ja ovat illalla auki jok 6 tai 10 asti, riippuu paikasta.

Toisen paivan vietin senkin Julesin seurassa, teetalossa istuen. Iltapaivalla tosin lahdin Koran, trishaw-kuskin kanssa kohti Mandalay kukkulaa, josta Mandalay on kuuluisa. Matkalla puhuttiin kovasti Burmasta, uskonnoista (buddhalaisuudesta), Koran elamasta.. Sen aiti kuoli kun se oli 14 vuotias, joten se lopetti koulut ja alkoi tekemaan toita, koska sen isa ei saanut yksin tarpeesi rahaa ruokaan. Monesti jouduttiin valitsemaan lounaan ja paivallisen valilla, koska ei ollut rahaa molempiin. Nyt sen isa alkaa olla vanha (hankin on trishaw-kuski), eika se enaa jaksa kuljettaa kahta painavaa matkalaista pyoralla, joten Kora tekee toita. Koran unelma on tulla moottoripyorataksiksi, ja sen jalkeen oikeaksi taksikuskiksi. Se myos haaveilee avaavansa pienen kioskin mista saa OIKEAA kahvia (kysyi multa etta mistahan vois ostaa kahvinkeittimen), koska se vois olla hyva bisnes.
Trishaw-kuskit tienaa 5000 (5e) molemminpuoln paivassa. Ne joutuu maksamaan 500 kyatia (50nt) paivassa vuokraa pyorasta valtiolle. Siis ne joutuvat maksamaan, jotka eivat aikaisemmin sellaista itsellensa hankkineet, silloin kun ne viela olivat halpoja. Kora on onnekas, silla hanen rikas ystavansa osti trishawn hanelle, ja nyt han maksaa lainaa takaisin ystavalleen..

Mandalayn kukkulalle kiivetessani tapasin pojan istuksimasta portaiden vieressa ja lukemassa englanninkielen oppikirjaa. Alettiin juttelemaan. David lahti mun kanssa kiipeemaan ylos kukkulaa. Se kertoi mulle, etta se tulee Mandalayn kukkulalle joka paiva (6 km kavelymatka luostarikoululta) nyt kun on kesaloma, toivoen etta tapaisi turisteja jotka haluavat jutella englantia sen kanssa. Se on itse opiskellut englantia 7 kk ja haluaa oppa kunnolla englannin kielen.
Juteltiin monista asioista ; ma kyselin sen koulunkaynnista, perheesta ja harrastuksista, ja kerroin sille omasta elamastani. David on 15 vuotias Burmalaispoika, joka on Kathan kylasta pohjois-Burmasta. Han asuu Mandalayssa luostarikoulussa, koska hanen perheellaan ei ole varaa maksaa valtion koulua. David kysyi, josko haluaisin tulla kaymaan sen koululla, se vois esitella mulle paikkoja ja sen koulua. I would love to!!

Vuokrasin pyoran, pyorailin Mandalayn laitamilla, kaukana kaupungin sykkeesta, kavelin marketeilla, kavin katsomassa kuuluisaa luostaria Mahamuni Payaa, jonka buddha-kuvaa peittaa 6 tuuman kultalehtikerros ja jonne naiset ei ole tervetulleita sisalle. Illalla hengasin taas Julesin ja sen ystavien kanssa teetalossa.

4.paivan aamuna Mandalayssa lahdin motskaritaksilla kohti luostarikoulua. Taksi jatti mut luostarikoulun pihalle, ja lahti ite teetaloon hengailemaan. Olin hieman etuajassa, ja seisoin vain tietamatta mita tehda. Noviisipojat katto mua ja hymyili, mutta kukaan ei oikein uskaltanut tulla puhumaan. Ihmettelivat varmaan, etta mita hittoa ma siella tein. Sitten tulivat mun pelastukset, Tin Ti ja Na Na. He ovat reilu parikymppisia tyttoja, jotka opiskelevat ja ovat toissa luostarikoululla. He puhuivat hyvaa englantia ja kysyivat, etta mita teen siella. Kerroin, etta etsin Kocsouta/Davidia, ja etta mun olis tarkoitus nahda hanet. Ne vei mut poikien asuntolan vastaavalle, joka kuulutti kaiuttimista Davidin paikalle. Raukka oli paikalla 30 s paasta, oli vaan odottanut mua toisella portilla... haha.

Mandalayn luostarikoulu on rakennettu kokonaan lahjoitusten avulla. Siella asuu 1000 oppilasta ja yhteensa opiskelee 6000 oppilasta. Lapset tulee ympari Burmaa, enimmakseen pohjois-Burmasta opiskelemaan sinne, koska niiden vanhemmilla ei ole varaa maksaa valtion koulua. Lukio maksaa noin 200-300 e/vuosi, ja yliopisto noin 400-600e/vuosi. Ottaen huomioon, etta ihmiset tienaa yleensa 100e molemmin puolin kuukaudessa rahaa.......
Lapset saa majoituksen, opetuksen ja ruokaa (tosin ne syo vaan aamupalan ja lounaan. 12 jalkeen paivalla ei ole lupa syoda, vain juoda), ja nakevat perheensa yleensa kerran vuodessa, vesijuhlan aikaan.
Mua kierratettiin ympari koulua. Niilla oli tietokone-/puutyo-/kasityopajoja, joissa pojat ja tytot oppivat kadentaitoja ja atk:ta. On kirjasto ja studio, missa voi kuunnella ja harjoitella englantia. On erilaisista etnisista taustoista tulevia ihmisia, eri uskontoryhmia, eri heimoista... kaikki samasta tarkoituksesta tuossa koulussa. Siella on myos ryhma orpoja. Kun kaytiin niiden luona, yks poika tuli ja tarras mua kadesta ja tuijotti ylospain mun jalan vieressa. Ei siina oikein tiennyt mita sanoa.
Tytot ja David olivat ihania, ja ne kaikki sanoi odottavansa mua takaisin. Kyseln kovasti vapaaehtoismahdollisuuksista, ja lahtiessani tapasinkin saksalaismiehen joka on ollut kyseisessa koulussa parisen vuotta opettamassa englantia. Voi menna pariks kuukaudeks tai pidemmaks aikaa. Saa ruokaa ja majoituksen ja sydamen taynna rakkautta.

10.3.-13.3. Hsipaw

Samana aamuna otin bussin Hsipawn kylaan, pohjois-Burmaan. Ainoa tarkoitus, miks sinne menin, oli, koska tiesin etta mun ex-matkakumppani SWAAN, hollantilaistytto oli Hsipawssa. Juteltiin koko eka ilta paivityksia, ma kerroin kaikista seikkailuista ja elamassa tapahtuneista muutoksista jnejne, ja niin teki myos se. Tapasin myos ekan suomalaisen Burmassa! Karoliina. Molempien mielesta oli niin outoa puhua suomea, etta pitaydyttiin englannissa suurimmaks osaks, haha.
Pitkaan ei me kumminkaan Swaanin kanssa saatu toistemme seurasta nauttia, koska se lahti seuraavana iltapaivana kohti Mandalayta. Mun vika, koska mun oli pitanyt saapua jo paivaa aikaisemmin.

Swaanin lahtiessa, teetalon omistajalady otti mut motskarin kyytiin ja mentiin lahikylaan, jossa oli festivaalit. Festivaalit, koska pojat olivat tulossa miehiksi (buddhalaisjuttu). Sain superhyvaa ruokaa, tanssia Shan-heimolaisnaisten kanssa ja juttelin vanhojen naisten kansssa, vaikka kukaan niista ei puhunut englantia. Oli huippua.

Tokana paivana vuokrasin pyoran ja lahdin pyorailemaan. Paadyin luostarille, ja satuin tulemaan paikalle juuri oikeaan aikaan, silla niilla oli LOUNAS menossa, ja sain yhta superhyvaa ja ilmaista ruokaa siellakin. Eras munkki ei mut ympari luostaria ja kertoi paikoista.
Lisaa pyorailya ympari kylaa, pyoraillen, ihmisille hymyillen. Tiedan, etta kuulostan niin kornilta, mutta ma olin oikeasti pelkkaa aurinkoa Burmassa koko ajan.

Kolmannen paivan vietn kavellen minne sattuu. Otin vain randomisti polkuja oikeaan ja vasempaan ja paadyin jonnekin kukkuloille, josta paadyn toiseen paahan Hsipawia toiseen kylaan. Vikan illan vietinkin Karon kanssa praataillessa guesthousen ylakerran parvekkeella.