Tara, 4421, QLD

Olen kuurannut samojen miesten vessanpönttöjä ja pedannut heidän petinsä, joille olen kokkaillut ja tarjoillut munat ja pekonit aamuisin, ja kiikuttanut iltaisin päivällisen nenän eteen. I’d be a pretty damn good wifey!

Viimeisen yhdeksän viikon aikana olen mm .

- oppinut kestämään ja rakastamaan meidän rääväsuista kokkia, joka kiroilee kuin karjalainen ja käskyttää mua minkä kerkeää keittiössä. Tämän vastapainona me ollaan myös kyynelehditty yhdessä, halataan joka päivä ainakin viisi kertaa ja naurettu lattialla kippurassa

-  saanut omakohtaisen oppitunnin, miksi leivänpaahdin täytyy aamuisin tarkastaa ennen kuin laittaa leivät paahtumaan (hiirien varalta)

- sen, että kädet pitää kastella, ennen kuin kiikuttaa sammakon ulos kylpyhuoneesta

- käärme voi lymyillä mytyssä olevan päiväpeitteen alla

- spottaamaan kuolleet hiiret saman tien hajun perusteella

- oppinut, että kylän paras putkimies on sokea

Kun tuntuu siltä, että täytyy päästä pois kaupungin melskeestä, silloin sieltä myös täytyy lähteä. Mun pakopaikka löytyi sattumalta – parin tuhannen ihmisen kylä 4h luoteeseen Brisbanesta. Muistuttaa kovasti Kälviää, mutta uudelleenmietittynä jopa Kälviä saattaa voittaa suuruudessaan.

Meiltä löytyi perusjuttujen (pubit, kirkko, posti) lisäksi myös kirjasto, ruokakauppa, KIRPPARI, leipomo, “vaatekauppa”, pari kahvilaa ja muuta liikettä. Odotin paljon pahempaa!

Pidin siitä, että meillä kävi samoja työmiehiä viikottain. Oppi nimet, ruokatottumukset, kuuli tarinat ja sai niitä myös kertoa ja silloin tällöin sai kutsun kaljallekin.

Aika ja päivät on tuntuneet samaa aikaa pysyvän paikoillaan, ja juoksevan eteenpäin hurjaa vauhtia. Oon sujut molempien kanssa. Samanlaisia työpäiviä huippujen ihmisten kanssa, samalla kuitenkin tiedostaen kaiken väliaikaisuuden.

Mä olisin halunnut tallentaa kylän kaikki tarinat nauhalle. Nauhoittaa, ottaa kuvia ja tallentaa muistiin. Oon tavannut niin mielettömiä ihmisiä, joiden takana on hulluja, onnellisia, rankkoja, surullisia ja iloisia tarinoita.

Olin täynnä jännittyneisyyttä,  odotusta, iloa, onnellisuutta, kaihoa ja pientä surua odotellessani bussia saapuvaksi lähtiessäni Tarasta. Kaikki olotilat hälveni istahtaessani bussin penkille, ja jäljelle jäi vain puhdas, tuttu onnellisuus.

Ja se onnellisuus on jälleen vain voimistunut siitä lähtien – oltuaan pois kaupungista ja ihmisistä, kaiken tiedostaa taas aivan uudella tavalla. Eikä vanhojen ystävien tapaaminen ja hippikommuuneissa yöpyminen sitä onnellisuutta ainakaan yhtään vähennä!

 (52 päivää<3)

ei paniikkia

kun muistaa

elämän päättyvyyden

heittäytyy sen vietäväksi

unohtuu hetkeen

rakastuu tietämättömyyteen

liukuu onnellisuuteen

sydäntäpolttavasti

päästää irti

ja vain

on

On vierähtänyt hetki jos toinenkin. Pitempi kuin suunnittelin - tämä pätee niin blogiin kuin myös Australiaan.

Tunnen olevani tällä hetkellä vähintäänkin yhtä hukassa, kuin silloin 9,5 kk sitten Brisbanessa pysyessäni - mihin lähteä, minne hakea, mitä tehdä, kuinka kauan ja miten? Kuukausi sitten aika läpsäisi minua poskelle. Tajusin jo vuoden kuluneen siitä, kun sanoin viime kerran hyvästit Suomelle. Pisin poissavietetty aika koskaan kotoa. 

Olen vielä vähintäänkin yhtä huono asioiden suunnittelussa kuin vuosi sitten. Tai lähemminkin niiden pitämisessä. Pään sisällä on kaksikymmentä eri vaihtoehtoa joka hetkelle, paikalle ja ajalle, joista sattuma valitsee sen toteutuvan vaihtoehdon.

Saavuin viisi päivää sitten Melbourneen - kaupunki jota olen odottanut 9,5 kuukauden ajan. Ja nyt tuntuu, että näiden viiden päivän aikana en ole voinut kunnolla hengittää. On niin paljon ja hieman liikaa juuri nyt! Mahdollisuuksia, mahdottomuuksia, onnea ja onnettomuutta. Kauniita ihmisiä kaupunki pullollaan, valloittavia pikkukahviloita ja -baareja - juuri sellaisia paikkoja joiden takia menetin sydämeni Budapestille. 2,5kk jäljellä viisumissa ja setelinkuvat mielessä eivät vain anna nyt aikaa rauhalliselle laskeutumiselle. Siitä kertoo ehkä se, että olen menossa tunnin päästä haastatteluun ovelta-ovelle tapahtuvalle työlle. Tai että olen valmis matkustamaan 3500km Länsi-Australiaan työskentelemään baarimikkona pienessä kyläkapakassa.

9,5 kuukauden aikana on ehtinyt tapahtua niin paljon. 

Rakastuin Australiaan Cairnsin sademetsissä ja vesiputouksissa viilettäen, omalla autolla ajaen. Kirosin monta kertaa ja nauroin hieman vähemmän ollessani Duaringassa (200 ihmisen kylä Queenslandin outbackissa) bensa-aseman ravintolassa 3kk.. 

Rakastuin elämään palavasti uudelleen ajaessani itärannikon ja monen osavaltion läpi matkalla Adelaiden kukkuloille. Siellä vietin neljä ikimuistoista kuukautta ollessani töissä kukkafarmilla, tullessani ammattilaiseksi mansikoiden pakkaamisessa, jakaessani talon 10 muun reissarin kanssa, joiden ansiosta koko paikka jää aina kotina mieleen. 

Huhtikuun lopulla matkani jatkuu Uuteen Seelantiin, josta parin viikon oleskelun jälkeen lennän Alaskaan. Roadtrip ja telttailua  iki-ystävien kanssa - paras aloitus kesälle on varmistettu. 8.6. Helsinki-Vantaan lentokentältä voi löytää yhden erittäin eksyneen ja innokkaan näköisen tytön, joka on saapunut kotiin hetkeksi puolentoista vuoden seikkailujen jälkeen.